Esapekka Lappi sai viimein himoitsemansa palkinnon - "Tällä kertaa kaikki onnistui"

Esapekka Lappi ajoi Sardiniassa palkintokorokkeelle 1:02

Toyotan Esapekka Lappi nappasi kauden ensimmäisen palkintokorokesijoituksen Sardinian MM-rallista.

Kaiken kaikkiaan palkintosija oli vasta pieksämäkeläisen uran toinen. Ensimmäinen tuli vuosi sitten Jyväskylässä, kun Lappi juhli voittoa. Suomalaiskuskin mukaan avain hyvään lopputulokseen löytyi tasaisuudesta.

- Tämä on aina sellainen ralli, missä tapahtuu paljon kaikenlaista. Ei kannata välttämättä täysillä edes ajaa. Tulee niin helposti rengasrikkoja tai hajoaa auto, Lappi sanoi MTV Sportille.

- Paljon tapahtui tänäkin vuonna. Me ajettiin tasaisesti koko ajan ja päädyttiin lopulta podiumille.

Lappi on ollut kauden avauspuoliskolla lähellä palkintosijaa monessa kisassa, mutta omat virheet ovat pilanneet mahdollisuudet.

- Nyt se kauan kaivattu podium tuli vihdoin. Tänä vuonna on jo pari mahdollisuutta ollut, mutta ollaan itse möhlitty. Tällä kertaa kaikki onnistui ja saatiin se palkintosija. Olen tosi tyytyväinen, Toyota-kuski hehkutti.

Seuraava MM-ralli ajetaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Keski-Suomen sorateillä. Lappi puolustaa voittoa viime vuodelta, eikä tavoite voi tänäkään sesonkina olla mikään muu kuin ykköstila.

- Jos voitto on alla, niin auta kuin lähteä uutta metsästämään. Se on varmasti hyvä kisa meille, mutta muutkin tiimit ovat parantaneet. Varmasti tulee tasaisempi kisa kuin viime vuonna. Ei ehkä niin Toyota pysty dominoimaan kuin viime vuonna, Lappi pohdiskeli.

- Pitää olla hereillä ja luotto on oltava kohdillaan. Muuten ei tule voittoa. Sardiniassa riitti tasainen ja varma ajo, mutta Jyväskylässä se ei ole lääke podiumille. Siellä on mentävä kaasu pohjassa koko ajan.  

Neuvillellä riehakkaat voitonjuhlat 3:54

Lue myös:

    Uusimmat