Eroavat puolisot saattavat palkita lastaan ex-puolison pahoinpitelystä

Eroavien parien riidat lapsista saattavat saada pöyristyttäviä piirteitä. Oikeuspsykologian dosentin Helinä Häkkänen-Nyholmin mukaan pahimmillaan puolisot saattavat maksaa lapselleen rahaa, jotta he pahoinpitelisivät toista vanhempaa.

– Tavat sekoittaa vanhemman ja lapsen suhdetta vaihtelevat hirvittävästi. Tyypillisesti suhdetta pyritään manipuloimaan mustamaalaamalla ja mitätöimällä toista vanhempaa tai esimerkiksi piilottamalla toisen antamia lahjoja tai kirjeitä, Häkkänen-Nyholm kuvasi MTV3:n Huomenta Suomessa.

Häkkänen-Nyholm on ryhmineen tutkinut avioeroa läpi käyviä pariskuntia Helsingin yliopiston ja PsyJuridican yhteisessä verkkotutkimuksessa. Kyselyyn osallistuneista jopa puolet on ilmoittanut haluavansa tuhota lapsen suhteen toiseen vanhempaan. Hänen mukaansa eroavien, toisiaan vihaavien vanhempien on hankala ymmärtää, että lapsi rakastaa molempia vanhempiaan.

– Jos vanhempi haluaa märehtiä vihassaan, hän haluaa myös lapselta tukea ajatukselleen, että puoliso on paha ja samalla huono vanhempi, Häkkänen-Nyholm kuvaa.

Häkkänen-Nyholmin mukaan hankalimpia koetinkiviä eronneiden vanhempien suhteessa on se, kun toinen löytää uuden kumppanin.

– Omien tutkimustemme mukaan ne vanhemmat, joilla on hyvin vähän tapaamisia lasten kanssa, ovat usein niitä, joilla on uusi parisuhde.

(MTV3)

Katso oikeuspsykologian dosentin Helina Häkkänen-Nyholmin haastattelu: (Huomenta Suomi 27.9.2012)

Lue myös:

    Uusimmat