Erikoistuvat lääkärit ovat pisteyttäneet koulutuspaikkansa. Viisi tähteä sai muun muassa Karviaisten perusturvakuntayhtymä ja Pieksamäen sekä Sipoon terveyskeskukset.
Heikoimmin pärjäsivät HUS Naistenklinikka, Espoon sairaala ja Kangasalan terveyskeskus. Alaa varjostaa uupumus. Jutun lopusta löydät kaikki työpaikat tähtineen.
Ennätysmäärä vastaajia
Lääkäripäivillä julkaistiin peräti liki 1700 erikoistuvan lääkärin pisteytysten tulos. Kyselyyn sai vastata viime syksyn loka-marraskuussa.
– Viiden tähden koulutuspaikassa erikoistuva lääkäri saa säännöllistä ohjausta mielellään viikottain, häntä tuetaan sekä käytännön tilanteissa sekä laajemmin erikoislääkäriksi kasvamisessa, kertoo Nuorten Lääkärien Yhdistyksen koulutusvaliokunnan puheenjohtaja Sara Kaartinen.
– Koulutusjakson alussa sovitaan osaamisjakson tavoitteet ja nimetään niistä vastaava kouluttaja ja koulutuspaikasta pääsee osallistumaan ulkopuoliseen koulutukseen ja myös työolot ovat sellaiset, että ne mahdollistavat oppimisen ilman, että uupuu, Kaartinen jatkaa.
Riittävän lääkäriresurssin työpaikat erottautuvat edukseen
Koulutuspaikoissa on eroja.
– Kyllä tässä erottuvat sellaiset paikat, joissa on riittävä lääkäriresurssi ja suunniteltu koulutus – ja sellainen koulutus, johon on panostettu, toteaa Kaartinen.
Parhaimmat koulutuspaikat palkittiin.
– Perusturvakuntayhtymä Karviainen, Pieksamäen terveyskeskus, Sipoon terveyskeskus, Valkeakosken ja Viitasaaren terveyskeskukset. Sen lisäksi halusimme palkita muutaman tulosyksikön ja toimialan: sieltä palkitsimme HUS Porvoon sairaalan operatiivisen yksikön ja Vaasan keskussairaalan lastentautien yksikön, Kaartinen iloitsee.




