Erikoishöyläys herättää kysymyksiä

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) talonrakennustyömaan edesottamusten seuranta on tehnyt rakentajasanastoa tutuksi myös nikkarihommia vältteleville. Ensin piti googlata, mitä tuppeen sahattu tarkoittaa, sitten jo selvitellään erikoishöylätyn puun saloja.

Puutavara jaetaan yleensä karkeasti kolmeen ryhmään: sahattuun, höylättyyn ja pontattuun puutavaraan. Mutta milloin höyläys muuttuu erikoishöyläykseksi? Puukeskuksen rakentaja- ja tukkumyynnin mukaan erikoishöylätty puutavara tarkoittaa tilattua tavaraa, jota ei normaalisti löydy hyllystä. Käytännössä se tarkoittaa joko normaalista poikkeavaa materiaalia tai muotoa. Ylen väittämä lahjapuuerä voisi siis olla joko tiettyyn muotoon höylättyä tavaraa tai sitten jotain erikoista puulajia.

Ylen mukaan Vanhanen olisi saanut talonrakennukseensa erikoishöylättyä puutavaraa, jonka arvo oli huomattava. Sen tarkempia tietoja puuerästä ei julkisuudessa ole.

Puutoimituksen laskusta pitäisi kuitenkin aina selvitä tarkemmat tiedot - ainakin Puukeskuksen tapojen mukaan. Erikoishöylätystä laudasta kerrotaan esimerkiksi puulaji ja mitat tai se, että lauta on höylätty piirustusten mukaan.

Vanhanen on kiistänyt Ylen syytökset. Hänen mukaansa Ylen väittämää puutavaraerää ei ole tarvittu hänen täyskivitalossaan. Sanojensa vakuudeksi Vanhanen on tarjoutunut pitämään talokatselmuksen, jossa talon puupinnat käytäisiin läpi.

Väitetyn puutavaran etsiminen talosta voi olla haasteellista, sillä höylättyä puuta voi Puukeskuksen mukaan käyttää "ihan mihin tahansa".

Lisäksi puun voisi jemmata talon rakenteisiin, piiloon näkyvien pintojen alle. Tuolloin erikoishöyläys tuntuisi kyllä melkoiselta liioittelulta jopa hulppeaan 400-neliöiseen omakotitaloon.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat