Ernest Lawson, 28, sanoo hääpäivänsä olleen elämänsä tähän asti onnellisin päivä. Lawson puhuu MTV:n haastattelussa myös muun muassa siitä, mikä saa hänet hermostumaan sekä muusikkotaustastaan.
Kahdeksannella Putous-kaudella mukana oleva Ernest Lawson on näyttelijä ja opettaja. Ja rumpali.
– Aloitin rumpujensoiton yläasteella. Soitin eri bändeissä vuosia. Tällä hetkellä en soita missään bändissä. Kun muutin Helsinkiin, bändit jäivät Ouluun, mutta halusin kuitenkin soittaa jotakin eikä minulla ollut rumpuja Helsingissä, Lawson muistelee MTV:n haastattelussa.
– Sitten löysin Muusikoiden.net-sivustolta ilmoituksen, jossa haettiin bändiin perkussioiden soittajaa akustista musiikkia soittavaan porukkaan. Kävin ostamassa cajon-nimisen perkussiosoittimen, jonka kanssa menin sitten koesoittoon. Soitin bändissä viisi vuotta ja nykyään tuntuu, että soitan sitä paremmin kuin rumpuja.
Tuosta bändistä muodostui Lawsonille hyviä ystävyyssuhteita.
– Bändin kitaristi oli bestmanina häissäni. Summamutikassa päädyin koesoittoon, koska halusin soittaa bändissä, ja siitä poiki ystävyyksiä, jotka kestävät toivottavasti läpi elämän.
Mutta kuka ihme Ernest Lawson oikein on? Hän syntyi Oulussa vuonna 1988. Lawson kävi peruskoulun ja asui Helsinkiin muuttamiseensa asti Oulunsalossa, jonne hänen perheensä muutti Ernestin ollessa parivuotias. Lukion Lawson kävi Oulussa.
– Minulla on lapsuudesta vain hyviä muistoja. Teininä olin uskoakseni aika helppo tapaus. Minulla ei ollut mitään kapinavaihetta, vaan olin tosi kiltti, Lawson kuvailee.
– Pyörin lentopallo- ja jalkapallojoukkueissa, joka piti minut aktiivisena. Ei ollut ikinä minkäänlaista tylsistymistä, että olisi pitänyt tehdä jotain kolttosia.
"Pusu" päivänvarjon suojassa
Lawson muistelee näytelleensä ensimmäisen kerran yleisön edessä yläasteen näytelmäkerhon esityksessä.
– Näytelmä oli Pikku naisia. Esitin tohtorismies Friedrich Bhaeria. Se oli hirveän jännää, sillä ainakin meidän versiomme loppui Bhaerin ja yhden naispäähahmon väliseen intohimoiseen suudelmaan. Kyllähän se jännitti, että "kääk, pitääkö meidän pussata koulukavereiden edessä", mutta teimme sen niin, että naishahmolla oli päivänvarjo, joka käännettiin yleisöön päin ja olimme siellä takana, Ernest sanoo.
– Teimme ehkä jotain pussausääniä. En muista, että tuliko se idea näytelmän ohjanneelta opettajalta vai keksimmekö sen itse. Se tehtiin kuitenkin teatterin keinoin. Silloin opin ensimmäisen kerran, että teatterissa voidaan luoda illuusioita.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Mikä on ollut Ernest Lawsonin elämän tähän asti onnellisin hetki?
– Hääpäivä oli varmasti onnellisin päivä. Siinä kiteytyi niin paljon. Se oli tunteikas päivä.
Entä pahin kriisi?
– Muutin Helsinkiin vuonna 2007. Hain pari kertaa opiskelemaan oikeustiedettä yliopistoon enkä päässyt sisään. Olin siihen asti ollut täysin varma, että minusta tulee juristi. En ollut miettinyt mitään muuta vaihtoehtoa. Siihen aikaan kriiseilin hetken, että pitääkö minun nyt keksiä itseni uudelleen, Lawson kertoo.
– Sitten keksin itseni uudelleen. Olin tehnyt pitkään hommia lasten ja nuorten parissa, mutta en ollut ikinä ajatellut, että sellainenkin ammatti on olemassa kuin opettaja. Minulla ei ollut mielessä mitään muuta vaihtoehtoa kuin "oikis", mutta kun ne ovet eivät auenneetkaan, tajusin, että on olemassa muutakin. Sitten päädyin opiskelemaan kasvatustiedettä.
Ernest Lawson sanoo, että repäisevin asia, mitä hän on tehnyt, on Putoukseen mukaan lähteminen.
– Olen aika huono niin sanotusti repäisemään. Teen mielestäni turvallisia ratkaisuja. Hulluttelen kyllä, mutta en isoissa asioissa. Minulla oli turvallinen päivätyö ja sitten tuli tarjous, että mitä jos tulisin hetkeksi tekemään näyttelijän töitä. Kyllä Putoukseen mukaan lähteminen oli repäisevä asia.
– Minuun otettiin yhteyttä tuotantoyhtiöstä ja kyseltiin, että kiinnostaisivatko koekuvaukset. He olivat kuulleet minusta telkkarin (Lawson oli mukana improryhmä Kolinan tv-sketseissä) ja improkeikkojen kautta.
Lawson ei osaa nimetä elämänsä tärkeintä henkilöä.
– Kyllä perhe on kokonaisuutena tärkein. En vaihtaisi heistä ketään pois enkä osaisi olla ilman ketään heistä. Läheiset ovat elämässä se kaikista tärkein asia. Niin kuin varmasti kaikille.
Erkku-lempinimelläkin tunnettu Lawson kertoo hermostuvansa helposti lautapelejä pelatessa.
– Jos olen vaikka Monopolissa häviöllä ihan sikana, kyllähän se alkaa vituttaa. Olen ehkä kasvanut aikuiseksi, mutta olin varsinkin lapsena tosi huono häviäjä. Saatoin vain keskeyttää pelin omalta osaltani, toteaa Lawson.
– Kyllä edelleen huomaan, jos pelaamme vaikkapa Aliasta enkä tajua parini selityksiä tai parini ei tajua minun selityksiäni, se ärsyttää. Lautapeleissä häviäminen ärsyttää suunnattoman paljon.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lawsonin fiilikset viimeisellä Putous-viikolla ovat samaan aikaan haikeat ja helpottuneet.
– Sitä miettii, että vastahan me teimme ensimmäisiä Putous-juttuja. Mutta tämän kahdeksan viikon aikana ei ole ollut hetkeäkään, milloin en olisi miettinyt joko omaa sketsihahmoa tai ohjelman sketsejä. Varmasti siis ainakin kaivattu tauko tulee ja saa ajatella muutakin, Lawson miettii.
– On aikaa ystäville ja perheelle. Sitä odotan ehkä eniten Putouksen loppumisessa, että vihdoin hyvällä omatunnolla saa nähdä kavereita eikä tarvitse ajatella, että "voi vitsi, pitäisikö minun olla kirjoittamassa".
Ernest Lawson sanoo, että hänen sketsihahmonsa Abdul Tuiskun tavoite Putouksen sketsihahmokisassa on jo täyttynyt.
– Pidän hahmokisaa heittomerkeissä "kisana". Oma persoonani ei kestäisi olla mukana esimerkiksi laulukilpailuissa, kuten Idolsissa tai X Factorissa, joissa ollaan mukana omalla nimellä kisaamassa siitä, onko parempi vai huonompi kuin joku toinen. Nostan hattua niille, jotka ovat sellaisissa äänestyksissä mukana omana itsenään.
– Sketsihahmokisa on tavallaan aikuisten leikkiä. Minun tavoitteeni oli päästä tekemään sketsihahmoni kanssa kaikki kahdeksan Putous-jaksoa. Tuntuu edelleen käsittämättömältä, että Abdul Tuisku on naurattanut ihmisiä niin pitkään, että ihmiset ovat halunneet nähdä hahmolta aina vähän lisää.
Nyt Abdul Tuisku on mukana sketsihahmokisan finaalissa.
– Minulle ei tule paha mieli, jos Abdul ei voita sketsihahmokisaa. En koe, että voitosta tulisi mitään lisäarvoa. Olen päässyt hahmoni kanssa viimeiseen jaksoon, mikä tarkoittaa sitä, että olen saanut näyttää hahmostani kaiken, mitä tässä ohjelmassa voi näyttää. Jo se on minulle voitto. En ota stressiä siitä, miten finaalissa käy.