Erikoishaastattelu: Dubain prinsessan pakoyritys päättyi laukauksiin ja suomalaisnaisen kauhujen viikkoihin: 20-tuntisia kuulusteluja – "Sulje silmäsi, sinut ammutaan"

Lähes päivälleen kolme kuukautta sitten Tiina Jauhiainen aloitti yhdessä Dubain prinsessa Sheika Latifa Al Maktoumin kanssa uskaliaan pakoyrityksen Dubaista.

Maaliskuussa runsaasti julkisuutta saaneen Dubain katoamismysteerin keskiössä ollut suomalaisnainen, Tiina Jauhiainen saapui MTV Uutisten erikoishaastatteluun kotikulmiltaan Iisalmelta.

Pakoyritykseen johti Jauhiaisen mukaan prinsessa Latifan huonot olot Dubaissa. Prinsessa pelkäsi joutuvansa kidutetuksi ja vangituksi, kuten oli aiemmin joutunut isänsä käskystä. Lisäksi prinsessan elämä oli hyvin rajattua.

Viime elokuusta asti suunniteltu pako käynnistyi 24. helmikuuta. Naiset suuntasivat ensin autolla Dubaista Omanin pääkaupunkiin. Sieltä matka jatkui kumivenein ja vesiskootterein kansainvälisillä vesillä odottaneelle luksusjahdille, jonka oli järjestänyt amerikkalais-ranskalainen ex-vakooja Hervé Jaubert.

"Meitä osoitettiin aseilla"

Kohti prinsessan vapautta jahdilla ehdittiin matkata kahdeksan päivää, kunnes 4. maaliskuuta kellon lähennellessä iltakymmentä Jauhiainen kuuli laukausten ääniä jahdin yläkannelta.

– Peloissamme lukitsimme (Latifan kanssa) itsemme kylpyhuoneeseen ja halasimme toisiamme. Pian sen jälkeen koko hytti alkoi täyttymään savusta ja meidän oli pakko mennä yläkannelle. Siellä vastaan tuli Intian erikoisjoukot, useita aseita osoitti meitä. Minut työnnettiin lattialle makaamaan ja kädet sidottiin selän taakse, Jauhiainen kertoo MTV:n erikoishaastattelussa.

KRP tutkii suomalaisnaisen katoamista Dubaissa 1:06

Myös KRP kiinnostui Tiina Jauhiaisen katoamistapauksesta keväällä.

"Sinut ammutaan tähän"

Laivan kannella maatessaan Jauhiainen huomasi, että hänen vieressään lattialla oli verilätäkkö. Hän mietti, oliko joku laivan miehistöstä tai apuna ollut Jaubert ammuttu.

– Vähän sen jälkeen kaksi miestä vei minut ulkokannelle ja työnsi minut laivan reunaa vasten ja päätäni veteen kohti. Minulle sanottiin, että sulje silmäsi, sinut ammutaan tähän. Se oli varmaan se pelottavin hetki. Vähän sen jälkeen minut vietiin laivan etuosaan, missä Latifa makasi lattialla ja hänen kädet oli myös sidottu selän taakse.

Prinsessa aneli kuolemaa

Järkyttynyt prinsessa Latifa yritti kertoa sotilaille haluavansa hakea poliittista turvapaikkaa, mutta sotilaat eivät kuunnelleet häntä.

– Vähän sen jälkeen joku arabiankielinen henkilö tuli tunnistamaan Latifan ja hänet vietiin pois. Lähtiessä Latifa vielä sanoi, että ampukaa minut mieluummin tähän kuin viekää minut takaisin Arabiemiraatteihin, hän ei tosiaankaan halunnut mennä takaisin, Jauhiainen muistelee.

20-tuntisia kuulusteluja

Jauhainen jäi pahoinpideltynä yhdessä ex-vakooja Jauberin kanssa laivaan. Hetken päästä Latifan lähdöstä sen ottivat haltuun Jauhiaisen mukaan Arabiemiraatin sotilaat ja intialaiset sotilaat poistuivat.

Laiva otti seuraavana päivänä suunnaksi Arabiemiraatit. Neljän päivän merimatkan jälkeen heidät siirrettiin Arabiemiraattien sotalaivaan ja lopulta heidät vietiin maihin silmät sidottuina ja kädet raudoitettuna.

Jauhiainen arvelee joutuneensa jonkinlaiseen salaiseen vankilaan tai kuulustelupaikkaan. Hän ei nähnyt muita vankeja.

– Minua kuulusteltiin joskus jopa 20 tuntia yhtäjaksoisesti ilman edes lasillista vettä.

Uhattiin kuolemantuomiolla

Jauhiainen arvioi, että kuulustelijat yrittivät käyttää hänen väsymystään hyödykseen, jotta hän olisi sanonut jotain tai vastannut kysymyksiin, kuten he halusivat.

– Minulle sanottiin, että olen puukottanut Dubain hallitsijaa selkään auttamalla prinsessaa pakenemaan maasta. Minua uhkailtiin kuolemantuomiolla ja elinkautisella vankeudella.

Nainen ei saanut soittaa suurlähetystöön tai ylipäätään kenellekään.

– Pelotti tosi paljon. Minulle sanottiin, että kukaan ei tiedä, että olen tällä hetkellä Arabiemiraateissa. Yhdessä vaiheessa olin kuusi päivää lukittuna selliin, näkemättä ketään ihmistä.

Jauhiainen kertoo, että ajatuksiin hiipi väkisinkin tunteita, ettei vankilasta lähdetä pois.

– Tuntui, että tämä on ihan epätodellista ja miten käy.

Allekirjoitti arabiankielisen tunnustuksen

Lopulta Jauhiainen pakotettiin allekirjoittaa arabiankielinen tunnustus "rikoksistaan". Tunnustus myös videoitiin, jossa hänet pakotettiin tunnustamaa kaikki alusta loppuun vangitsijoiden sanoin.

Tuolloin hän ajatteli median paineen vaikuttaneen tai Suomen valtiolla olleen näpit pelissä asian suhteen. Luotto tulevaan oli jälleen palannut. 

– Jälkeenpäin olen kuullut, että Suomen ulkoministeri, Timo Soini, oli ollut yhteydessä Arabiemiraatteihin ja senkin takia voi olla, että pääsin vapaaksi.

Kotiin Iisalmeen

Tunnustuksen jälkeen kului vielä muutama päivä, jonka jälkeen Jauhiaisen silmät sidottiin jälleen.

– Minut vietiin autolla lentokentälle, siellä passintarkastuksen ja turvatarkastuksen läpi he veivät ihan istumaan paikalle. Siinä vaiheessa sain takaisin passin ja puhelimen.

Jauhiainen lensi Lontoon kautta Helsinkiin ja lopulta Kuopioon, jossa vastassa olivat äiti ja veli.

– Kun olin ladannut puhelimeni akun, otin heti yhteyttä (perheeseen), ja laitoin kaverilleni viestiä tavallaan pilaillen, että joko olet ottanut yhteyttä Suomen presidenttiin? Hän sanoi, että olet tässä vaiheessa ollut jo Ilta-Sanomien lööpeissä.

Lue myös:

    Uusimmat