Erikoinen näky tallentui videolle: Harakka varasti siilin ruuat nenän edestä – siili ei ollut moksiskaan

Nälkäinen harakka syyllistyi törkeään ryöstöön – huoleton siili ei edes huomannut rikosta 0:23

Joensuulaisen Hannu Asikaisen riistakameraan tallentui erikoinen näky, kun harakka vieraili hänen pihallaan siilien ruokintakipolla.

Siili ei ollut moisesta varkaasta moksiskaan – päinvastoin, se jatkoi ruokailuaan tyynenä, kuin viilipytty.

– Meillä käy koirakin siinä kupilla välillä. Siili meni kerran ihan kuonon eteen katsomaan, että kuka se siinä on. Se on tottunut siihen, että koirat käyvät siinä. Ei se hätistele niitä, Asikainen hymähtää.

Asikaisen pihalla siili ei ole epätavallinen näky.

– Kesällä niitä oli välillä seitsemän yhtä aikaa ruokailemassa. Nyt on ollut vähän hiljaisempaa. Viime syksynä ne tulivat tankkaamaan itseään talven varalle, mutta tänä syksynä on ollut vähän hiljaisempi liikenne. Mutta odotellaan, josko tulisivat, kun rupeaa ilmat kylmenemään, Asikainen sanoo.

Linnut ovat ennenkin olleet varkaissa Asikaisen siilinruokintapaikalla. Toisinaan ruuat ovat yön aikana hävinneet kokonaan ja Asikainen epäileekin, ettei ruoka aina päädy siilien suuhun.

– Kävi siinä jokunen metsähiirikin. Kerran yksi harakka keräsi siitä nokkansa täyteen ruokaa. Olisikohan poikasilleen vienyt, Asikainen arvuuttelee.



Lue myös:

    Uusimmat