Erikoinen käänne aids-tutkimuksessa: Väärää miestä haukuttu pandemian levittäjäksi vuosikymmeniä

1479155
Lehtikuva
Julkaistu 28.10.2016 07:20

MTV UUTISET

HIV:n leviämisreitistä Yhdysvaltoihin on saatu uutta tietoa.

Tiedemiehet ovat onnistuneet rekonstruoimaan HIV:n ja aidsin kulkutien Pohjois-Amerikkaan. Alun perin taudin kulkeutumisesta on syytetty kanadalais-ranskalaista lentoperämiestä Gaétan Dugasia. Guardianin verkkosivujen mukaan Dugas ei enää ole ”Patient zero” eli potilas nolla.

Geenitutkimuksen avulla kansainvälinen tutkijaryhmä on pystynyt selvittämään, että HI-virus saapui New Yorkiin Karibialta 1970-luvun alussa. Sama tutkimus todistaa lehden mukaan, että Dugas ei ollut ensimmäinen virukseen sairastunut Pohjois-Amerikassa.

1980-luvulla tehtyjen HIV -ja aids-tutkimusten mukaan juuri Dugas oli Potilas nolla. Hän itsekin osallistui aktiivisesti sairautensa tutkimiseen.

Tutkijoiden mukaan suuri määrä todisteita osoittaa, ettei Dugas voinut olla Pohjois-Amerikkaan levinneen parantumattoman pandemian alkulähde. Kyseessä saattaa olla myös kirjaamisvirhe, jossa Dugas on näppivian vuoksi muuttunut aiheettomasti pandemian kantaisäksi.

– Dugas on yksi potilashistorian demonisoiduimmista ihmisistä. Hän on myöskin yksi pitkän linjan mustamaalatuimpia hahmoja, jonka uskotaan tehneen pahaa tarkoituksella, sanoo historioitsija ja yksi aids-tutkimuksen kirjoittajista Richard McKay.

Vuonna 2014 noin 44 000 ihmisellä Yhdysvalloissa diagnosoitiin HIV. Gaétan Dugas kuoli aidsiin 1984.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat