CNN: Kiina alkaa testata verinäytteitä loppuvuodelta 2019 koronaviruksen alkuperän selvittämiseksi

Selviääkö koronaviruksen alkuperä koskaan? 3:27
Selviääkö koronaviruksen alkuperä koskaan? Katso Maailmanselittäjien arvio videolta.

Kiina alkaa pian testata kymmeniätuhansia verinäytteitä Wuhanin kaupungista vuodelta 2019 koronaviruksen alkuperän selvittämiseksi, kertoo CNN.

Sittemmin maailmanlaajuisen pandemian aiheuttanut virus havaittiin ensi kertaa Wuhanissa loppuvuodesta 2019.

Viruksen alkuperää selvittänyt Maailman terveysjärjestön WHO:n tutkijaryhmä sanoi jo helmikuussa, että Wuhanin veripankista voi löytyä tärkeitä vihjeitä viruksen alkuperästä. Tutkijoilla ei silloin ollut pääsyä tutkimaan verinäytteitä.

Kiinan terveysviranomaisten edustaja kertoi nyt CNN:lle, että testaamiseen valmistaudutaan parhaillaan. Verenluovuttajien näytteitä säilytetään oletusarvoisesti kahden vuoden ajan siltä varalta, että niitä tarvitaan todisteena oikeusjutuissa. Tämä kahden vuoden raja tulee nyt täyteen oleellisina pidettyjen lokakuun ja marraskuun 2019 näytteiden kohdalta.

Viruksen alkuperän vahvistaminen vaikeaa

Näytteiden uskotaan antavan osviittaa siitä, milloin virus ilmestyi ensi kertaa Wuhanin väestöön, millä alueilla ja minkä ikäisten ihmisten keskuudessa se levisi, ja niin edelleen.

Ensimmäinen koronavirustartunta havaittiin virallisesti 8. joulukuuta 2019, mutta useimmat asiantuntijat uskovat viruksen levinneen kaupungissa mahdollisesti jo pari kuukautta ennen sitä.

Ulkomaalaiset asiantuntijat ovat toivoneet Kiinan päästävän ulkopuolisia mukaan tutkimaan näytteitä tai tarkkailemaan prosessia, jotta tuloksiin voitaisiin luottaa.

WHO:n taannoinen tutkinta ei löytänyt varmoja todisteita viruksen alkuperästä, eikä siihen kyennyt myöskään Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten tutkinta. Sen paremmin viruksen siirtymistä eläimestä ihmiseen kuin sen karkaamista laboratoriosta ei ole pystytty sulkemaan pois.

Lue myös:

    Uusimmat