Erikoinen ilmiö aiheutti etsinnät Etelä-Pohjanmaalla: Hätäpuhelujen mukaan rekasta sinkoilevat kipinät sytyttivät maastopaloja

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai eilen hämmentäviä puheluita Seinäjoen ja Ylistaron välillä havaituista maastopaloista, joiden syyksi epäillään ohi ajanutta rekkaa.

Maastopaloja syttyi iltapäivän aikana yhteensä kolme. Pelastuslaitos sai useita ilmoituksia, joiden perusteella pääteltiin palojen saaneen alkunsa rekasta.

– Hätäkeskukseen tulleet puhelut olivat antaneet viitteitä, että edellä ajavasta rekasta tulee mahdollisesti kipinöitä, jotka aiheuttavat maastopaloja, kertoo päivystävä päällikkö Jani Välimaa Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.

– On niitä joskus epäilty, että liikenne olisi voinut aiheuttaa maastopaloja. Mutta tämä oli kyllä ensimmäinen tällainen tapaus, että hätäpuheluiden perusteella pääteltiin että kyseessä olisi kuorma-autosta aiheutunut tulipalo, Välimaa jatkaa.

Pelastuslaitoksella ei ole tarkempaa tietoa siitä, liekehtikö rekassa lasti vai jokin kiinteä osa, mutta Välimaalla on omat epäilyksensä.

– Kuorma-autossa voi olla mikä tahansa tekninen vika. Sieltä on voinut roikkua esimerkiksi jokin kettingin pätkä, mikä on aiheuttanut kipinöitä. Myös pyörässä on voinut olla laakerivika tai kuormassakin on voinut olla jotain. Hätäpuhelut kertoivat vain, että mahdollisesti edellä ajavasta rekasta syttyy maastopaloja.

Tapauksesta ilmoitettiin myös poliisille, mutta kuljettaa ei saatu kiinni.

– Poliisi yritti omien kontaktiensa perusteella tavoitella rekkaa sen ajosuunnan mukaisesti, mutta Seinäjoen kaupunki tuli nopeasti vastaan ja he eivät enää pystyneet sanomaan, mihin päin se lähti, Välimaa sanoo.

Palot eivät ehtineet aiheuttaa laajempaa tuhoa.

– Ne saatiin nopeasti hallintaan sitten kun ne vaan siitä tiealueelta löydettiin. Osaan oli jo sivullisetkin pysähtyneet ja sammuttaneet, Välimaa toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat