Suomen paras maalintekijä parhaillaan pelattavissa MM-karsinnoissa on ollut Alexei Eremenko Junior. Andorrassa mies pelasi tehottomasti, mutta keskiviikkona on tarkoitus laittaa taas verkot tötterölle.
Andorrasta ei jäänyt kivoja muistoja, mutta niistäkin on löydettävä opin siemen.
- Meillä on Andorrassa paljon paikkoja ratkaista ottelu ja se olisi voinut paremmalla viimeistelyllä päättyä meidän voittoon. Tuosta on nyt otettava opiksi ja Makedoniaa vastaan on laitettava paikoista pallot sisään, Eremenko toteaa.
Eremenkon rooli maajoukkueessa on vaihdellut. Edellisessä ottelussa Makedoniaa vastaan hän pelasi 10-paikalla ja sillä hän aloittanee myös keskiviikkoisen ottelun.
- Roolini on varmasti samanlainen kuin Makedoniassa ja pelaan kärkien takana. Koetan tarjoilla Miklulle ja Shefkille hyviä syöttöjä ja toki yritän itsekin tehdä maaleja.
- Pelipaikka kuin pelipaikka kelpaa minulle kunhan pääsen pelaamaan. Toki olen offensiivinen pelaaja ja mielelläni pelaan suhteellisen vapaassa roolissa, Eremenko kertoo.
Suuri osa Eremenkon maaleista on syntynyt vapaapotkuista.
- Toivottavasti jätkät saa hankittua muutaman vaparin hyvästä paikasta. Harjoittelen kyllä niitä jatkuvasti joka päivä, Eremenko päättää.
(MTV3)