Epäilty rattijuoppo menetti autonsa hallinnan Hämeenlinnassa – katkaisi valopylvään ja törmäsi talon seinään

Hämeenlinnassa noin 20-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta tämän ajettua päin talon seinää. Poliisin mukaan tapaus sattui torstain ja perjantain välillä noin puolen yön aikaan Mommilantiellä.

Nuorukainen oli menettänyt kuljettamansa henkilöauton hallinnan risteyksessä. Auto ajautui kevyen liikenteen väylälle ja siitä pihoille katkaisten mennessään muun muassa valopylvään ja puun. Auto pysähtyi lopulta talon seinään.

Ajoneuvo vaurioitui turmassa kauttaaltaan. Kuljettaja ja kyydissä olleet kaksi matkustajaa kuljetettiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Kuljettaja kertoi poliisille nauttineensa alkoholia ennen ajoa. Hän kieltäytyi puhaltamasta alkometriin. Poliisi epäilee kuljettajan ajaneen huomattavaa ylinopeutta.

Lue myös:

    Uusimmat