Entisellä maajoukkuepelaajalla todettiin koronavirus – Hollannin suurseura Ajax asetti valmentajansa kotikaranteeniin
Jalkapalloseura Amsterdamin Ajax on asettanut apuvalmentajansa kotikaranteenin varotoimenpiteenä koronavirusta vastaan.
Tanskalainen apuvalmentaja Christian Poulsen on poissa joukkueen toiminnasta 13. maaliskuuta saakka. Myös joukkueen huoltaja ja fysioterapeutti asetettiin kotikaranteeniin.
De Telegraaf -lehden mukaan Poulsen osallistui viime perjantaina syntymäpäiväjuhliin, joihin osallistuneella henkilöllä todettiin koronavirus viisi päivää myöhemmin. BBC:n tietojen mukaan kyseessä on Tanskan entinen maajoukkuepelaja Thomas Kahlenberg.
Kahlenbergin positiivisesta koronavirustestistä on kertonut muun muassa Sports Illustrated. Lehden mukaan Kahlenberg voi hyvin. Kahlenberg pelasi urallaan Tanskan maajoukkueessa 47 ottelua.
Seuran viestintävastaava Miel Brinkhuis sanoo lehdelle, että kyseessä on varotoimenpide. Heillä ei ole oireita.
Kolmikkoa on kehotettu tarkkailemaan kehonsa lämpötilaa, ja jos heille nousee kuume, heille tehdään testi koronaviruksen varalta.
BBC kertoo myös tanskalaisseurojen asettaneensa pelaajiaan ja henkilöstöään karanteeniin varotoimenpiteenä koronavirusta vastaan.
Bröndby on asettanut karanteeniin yhden pelaajansa ja apuvalmentajan sekä 11 henkilökuntaan kuuluvaa. Lyngby puolestaan on asettanut karanteeniin kolme pelaajaansa.
Kaikki karanteeniin asetetut olivat olleet kontaktissa Kahlenbergin kanssa. Kahlenberg oli ollut paikalla Bröndbyn ja Lyngbyn välisessä ottelussa sunnuntaina.
Uusimmat
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
MTV seuraa: Hävytön virhe Säteriltä – Leijonien johto suli nopeasti
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
Lataa lisää