Entinen Putous-tähti Alina Tomnikov luo tähtiuraa uraa myös Venäjällä: "Sain pääroolin"

Näyttelijä Alina Tomnikov tähdittää Venäjällä nähtävää suosittua tv-sarjaa.

Suomessa ja Venäjällä tähteyteen nousseella näyttelijä Alina Tomnikovalla menee hyvin urarintamalla. Nainen nähdään C Moren uutuussarja Ratamon yhtenä keskeisenä hahmona.

Tämän lisäksi kaunotar on saanut juuri pääroolin Venäjällä nähtävässä palkitussa tv-sarja Ekaterinassa, joka sijoittuu 1700-luvun Venäjän hallitsijoiden elämään. Kaunotar tähdittää sarjan kolmatta tuotantokautta.

– Sain pääroolin. Kävin tekemässä pienen roolin toisella kaudella ja se minun hahmo kuoli. Sain soiton vähän aikaa sitten, että tekevät kolmannen kauden ja minun hahmo on siinä pääroolissa, Tomnikov kertoo.

Sarjan käsikirjoitusta muutettiin, jotta Alinan hahmo voisi tulla takaisin sarjaan.

– He päätyivät menemään kaksi vuotta ajassa taaksepäin ja keskittymään siihen aikaan, kun minun hahmo on kuviossa mukana. Minun hahmo juonittelee Katariina Suurta vastaan, näyttelijä kertoo.

Venäjän suosikkisarjaa kuvataan syyskuussa Pietarissa ja Moskovassa. Naisen mukaan venäläinen tuotanto poikkeaa paljon suomalaisesta tavasta tehdä televisiota.

– Kaikki toimii venäläisen agenttini kautta. Tuntuu, että he muuttelevat asioita viimeiseen asti ja siellä on todella iso tiimi. Minun on helpointa keskustella asioista agenttini kanssa, koska siellä on niin paljon ihmisiä hoitamassa eri asioita, kaunotar kertoo.

Suomessa tähteä voi katsoa jännittävässä C Moren vakoilutrilleri Ratamossa, jossa hän näyttelee pääministerin puolisoa.​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat