Entinen kansanedustaja Tuulikki Ukkola on kuollut

Toimittaja ja entinen kansanedustaja Tuulikki Ukkola on kuollut. Ukkola oli kuolleessaan 75-vuotias.

Tuulikki Ukkolan kuolemasta kertoi hänen tyttärensä, Ylen toimittajana työskentelevä Sanna Ukkola julkisella Facebook-tilillään.

Vuonna 1943 syntynyt Ukkola toimi kansanedustaja kaksi kautta. Vuosina 1991-1995 hän oli liberaalisen kansanpuolueen ja vuosina 2007-2011 kokoomuksen kansanedustajana.

Yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 1980 valmistunut Ukkola työskenteli Kalevan toimittajana ennen kansanedustajaksi ryhtymistään.

Tuulikki Ukkolan kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat