Ensituntumat Renaultin isosta SUV:sta – luvassa lippulaivan mukavuutta

Renault on uudistanut käytännössä koko mallistonsa muutaman vuoden aikana. Nyt mallisto saa ison lippulaivan uuden Koleoksen muodossa.

Renault esitteli täysin uuden Koleoksen viime vuoden puolella Pekingin autonäyttelyssä. Pääsimme ensimmäisten medioiden joukossa tutustumaan uutuuteen kansainvälisissä koeajoissa, jotka tällä kertaa poikkeuksellisesti järjestettiin Suomen maaperällä.

Koleos noudattaa etenkin keulan tyyliltään Renaultin uutta muotokieltä, ja helpoiten auton tunnistaa ison merkin lisäksi C-muotoilluista päiväajovaloista. Ajovalon ylälaidasta lähtevä linja jatkuu läpi auton luoden jämäkän vaikutelman, jota korostetaan takapyöräkaaren massiivisella, joskin pyöreäksi muotoillulla pullistuksella. Myös loivasti nouseva ikkunalinja luo vaikutelmaa jämäkästä ja isosta kulkupelistä. Takaosasta löytyy niin ikään merkille tyypilliset erittäin leveät valoyksiköt. Koleos on suuresta koostaan huolimatta varsin tasapainoisen näköinen joka suunnasta katsottuna.

Myös sisätilat ovat perusilmeeltään merkille ominaiset. Mittariston keskiosa on toteutettu näytöllä ja keskikonsolista löytyy multimediajärjestelmän iso näyttö. Istuimet ovat mukavan laakeat, mutta tarjoavat silti riittävän tuen. Ainoastaan reisituki jättää pitempijalkaisella toivomisenvaraa. Myös takapenkillä on hyvin tilaa, ja korkeahkon istuma-asennon ansiosta reisituki on poikkeuksellisen hyvä.

Renault Koleos hyödyntää japanilaisilta lainattua tekniikkaa ja auton sisältä löytyykin paljon yhteistä osaa Nissan X-Trailin kanssa. Ohjaamossa alkuperästä muistuttavat lähinnä ovipaneelien nappulat. Myös voimalinjat ovat sisarmerkiltä tuttuja. Suomeen Koleos tulee tarjolla 1,6-litraisella (130 hv) ja 2,0-litraisella (175) dieselillä. Pienempi on aina etuvetoinen ja vaihteistoksi on tarjolla manuaali ja automaatti. Isompi on tarjolla etuvetoisena automaattina, kun taas nelivetoisena tarjolla on molemmat vaihteistot.

Ensikoeajoon saimme alle etuvetoisen 175-hevosvoimaisen ja automaattivaihteisen auton. Vääntävä diesel sopii autoon hyvin ja CVT-automaatti tekee etenemisestä vaivatonta. Vaihteiston ohjelmoinnissa on selkeästi haettu perinteisen automaatin tuntumaa, eikä sitä helposti tunnista lajityyppinsä edustajaksi. Vaihteistoa voi myös käyttää käsin, jolloin tarjolla on virtuaaliset vaihteet.

Heti liikkeellelähdön jälkeen huomio kiinnittyy todella kevyeksi tehostettuun ohjaukseen. Parkkipaikalla ja kulmapyörittelyssä tämä saa auton tuntumaan kokoistaan pienemmältä, mutta kenties tämän seurauksena ohjaus juurikaan välitä tuntumaa tiestä. Nopeuden noustessa ohjaus kuitenkin keskittää, joten ongelmaa suuntavakauden kanssa ei äkkiseltään ilmennyt.

Alustan osalta Renault on tehnyt hienoa työtä. Auto etenee vakaasti, mutta kookkaan auton tyyliin sopivasti erittäin mukavasti. Erilaiset epätasaisuudet ylittyvät pääasiassa hienostuneesti, mutta terävien saumojen ylityksissä alustan äänet kuuluvat sisälle selvästi. Tämä piirre nousee esille osittain auton muun hiljaisuuden vuoksi. Myös suomalaisella heikkokuntoiselle maantiellä rengasmelu pysyy aisoissa ja kokonaisuus on erittäin mukava.

Ensivaikutelmien perusteella Koleoksella on palikat varsin hyvin kasassa. Se näyttää hyvältä, tarjoaa ranskalaiseen tyyliin mukavaa kyytiä, ja myös tilaa on riittävästi isompaankin tarpeeseen.

Kuvat: Mikko Autio

Lue myös:

    Uusimmat