Ensitreffit-pari Matti ja Pauliina paljastavat liikuttavan hetken häämatkaltaan – tätä et nähnyt tv:ssä
Matti ja Pauliina olivat ainoa Ensitreffit alttarilla -pari, joka päätti jatkaa avioliittoaan ohjelman jälkeen.
Pauliina ja Matti kertoivat Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa asiantuntijoille, että he päättävät jatkaa avioliittoaan myös ohjelman jälkeen. Parilla on mennyt koko kauden hyvin, eikä heidän välillään ole ollut sen suurempia draamoja.
Töllötuomarit eli MTV:n toimittajakaksikko Katja Lintunen ja Katri Utula eivät yllättyneet lopputuloksesta. Lintunen haastatteli pariskuntaa ja pyysi heitä muistelemaan, milloin alkoi tulla oikeita tunteita toista kohtaan.
Pauliinalla alkoi tulla tunteita häämatkalla, kun taas Matilla jo lentokoneessa kohti häämatkakohdetta.
– Pauliina oli tehnyt soittolistan, mitä hän oli kuunnellut viime keväänä hakuprosessin aikana. He kuuntelivat yhdessä sitä lentokoneessa, ja Matti sanoi, että hän joutui pidättämään itkua, kun hän oli niin onnellinen, Lintunen kertoo.
Parin yksi ikimuistettavimpia hetkiä sarjan aikana oli, kun Matti täräytti suoraan Pauliinalle ja tämän ystävilleen muuttavansa kirjansa Ouluun. Yllä olevalta videolta paljastuu, miten asia meni kulisseissa.
Katso Töllötuomareiden erikoisjakso:
Tiistaina 26.12. nähdään myös Töllötuomareiden erikoisjakso, jossa kauden osallistujat kertovat, mitä päätösten taustalla todella tapahtui!
Töllötuomarit MTV Katsomossa tiistaina klo 21.55!
Ensitreffit alttarilla -päätösjakso Mitä heille kuuluu nyt? nähdään MTV3-kanavalla ensi tiistaina 2.1. klo 21.00. Silloin selviää, mitä tapahtui kuvausten jälkeen.
Uusimmat
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
Lataa lisää