Ensimmäistä Emma-pystiään hamuava Evelina: "Tuntuu hyvältä saada tämmöistä tunnustusta"

Hyppää juhlahumuun Emma Gaalan punaiselle matolle! 45:27

Emma Gaalassa kolmessa kategoriassa ehdokkaana ollut Evelina suuntaa keikkojen jälkeen bileiden sijaan nukkumaan.

Suomen seuratuimpiin pop-tähtiin lukeutuva Evelina kertoo tasapainottavansa kiireistä keikka-arkeaan laittamalla puhelimen kiinni ja katsomalla Netflixiä. Satoja keikkoja vuodessa tekevä artisti painottaa unen tarvetta.

– Jengillä tuntuu olevan sellainen oletus, että keikan jälkeen mennään juhlimaan ja ryyppäämään.  Itse otan kokista ja suuntaan tyyliin kellon kanssa nukkumaan, että saan varmasti kahdeksan tuntia unta.

Tänä vuonna Evelina on Emma Gaalassa ehdolla vuoden biisi-, pop- ja naissolistikategorioissa. Ensimmäistä Emma-palkintoaan jahtaava nuori solisti ei ota ehdokkuuksia itsestäänselvyytenä.

– Ollaan tehty koko vuosi kovalla tahdilla hommia, laitettu paljon tunnetta ja aikaa näihin taideteoksiin, niin tuntuu hyvältä saada tämmöistä ulkopuolista tunnustusta. Tämä ehdokkuus yksin on jo tosi upeaa.

Evelinan on tarkoitus nauhoittaa uutta materiaalia Lahdessa ja musiikkia on artistin mukaan tulossa pian kuultavaksi.

Lue myös:

    Uusimmat