Ensi viikon sää epävakainen ja vaihteleva: luvassa aurinkoa, sadetta ja ukkosta

Ensi viikolla Suomi on matalapaineiden reitillä, ja sää on koko maassa vaihtelevaa ja epävakaista, kertoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Maanantaiaamu on lähes koko maassa poutainen, ja pilvisyys on vaihtelevaa. Lännestä lähestyvä säärintama tuo ensimmäiset sadekuurot lounaaseen kuitenkin jo aamulla.

– Päivällä sateita liikkuu maan etelä- ja keskiosissa. Myös Pohjois-Suomen eteläosassa ja Pohjois-Lapissa tulee sadekuuroja. Koko maassa aurinkoisilla alueilla lämpötila nousee yli 20 asteen. Sateessa jäädään 20 asteen alapuolelle, kertoo Miina Manninen.

Illan aikana sää kirkastuu lännestä alkaen samaa tahtia kun sateet liikkuvat itään.

Tiistaina Pohjois-Suomessa sataa vettä. Etenkin Lapissa päivä on kolea, ja Pohjanmaalla ja Kainuussa liikkuu sade- ja ukkoskuuroja. Etelämpänä on poutaa ja aurinkoista. Maan etelä- ja keskiosissa lämpötila on 20–23 astetta. Pohjoisessa jäädään 13–20 asteen välille.

Keskiviikkona maan eteläosien yli kulkee nopealiikkeinen sadealue, joka voi tuoda runsaasti sadetta Etelä-Suomeen. Myös Lapissa liikkuu sade- ja ukkoskuuroja. Välissä on laaja alue poutaa, jolloin lämpötila on 20 asteessa tai sen yläpuolella.

Mannisen mukaan ennustettavuus heikkenee loppuviikolla.

– Näillä näkymin torstaina liikkeellä on sadekuuroja, ja lämpötila vaihtelee etelän reilun 20 asteen ja Pohjois-Lapin 15 asteen välillä.

Viikonloppuna seuraava matalapaine sateineen saapuu Suomen ylle lännestä.

– Sen ajoitukseen ei uskalla vielä ottaa kantaa. Sanottakoon, että koko viikonloppu on tuskin missään pelkkää aurinkoa, mutta ei missään sadakaan kolmea päivää putkeen.

Lue myös:

    Uusimmat