Ennuste: Hyvästit helteille – ensi viikolla viilenee

Helteet päättyvät ensi viikon puolivälissä, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela. Sää jatkuu kuitenkin ensi viikon lopussa yhä keskimääräistä lämpimämpänä, mutta epävakaisena.

Pitkään Suomen päällä ollut hellekorkeapaine alkaa vähitellen heiketä ja väistyy matalapaineiden tieltä.

– Ensi viikolla säätyyppi muuttuu epävakaiseksi ja viime aikoja viileämmäksi. Jo tällä viikolla sade- ja ukkoskuurot viilentävät paikoin ilmaa ja 30 asteen helteitä ei mitata enää viikonloppuna. Alkuviikolla päästään hellelukemiin vielä maan etelä- ja keskiosassa, mutta tämän hetken ennusteen mukaan tiistaina sateita leviää meille lännestä alkaen, sanoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

On mahdollista, että keskiviikkona käydään vielä hellelukemissa maan keskiosassa. 

– Silloin rikottaisiin helleputkiennätys eli tulisi täyteen 39 peräkkäistä päivää, jolloin jossain päin Suomea on mitattu hellettä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan pisin helleputki on ollut vuonna 1973, jolloin hellepäiviä oli peräkkäin 38 kappaletta. Toiseksi pisin hellejakso on ollut vuonna 1988, jolloin peräkkäisiä hellepäiviä oli 33. Tämä määrä on saavutettu tänään. Tiedot ovat vuodesta 1959 lähtien.

Ensi viikon loppupuolella lämpötilat ovat reilussa 20 asteessa.

– Lämpötilat putoavat 5-10 astetta tästä viikosta. Vaikka sää viileneekin, ei syksy ole alkamassa. Itse asiassa ensi viikon loppupuolenkin lämpötilat ovat edelleen keskimääräistä korkeampia. Nyt olemme vaan tottuneet niin lämpimään ilmaan, että pudotus voi tuntua suurelta, sanoo Aleksi Jokela.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso ylhäältä ensi viikon ennuste ja alta lähipäivien alueelliset ennusteet:





Uusimmat