Ennennäkemätön salattu käsikirjoitus löytyi! Tästä Salatut elämät sai alkunsa liki 20 vuotta sitten

Salatut elämät -suosikkisarja on viihdyttänyt suomalaisia pian 20 vuoden ajan. Salkkareiden nettisivuilla julkaistaan juhlavuoden kunniaksi liuta materiaalia, joka on tähän saakka virunut arkistossa piilossa sarjan tuotannolta.

Ensi vuonna on suuri juhlapäivä Salatut elämät -sarjalle, sillä ohjelman starttaamisesta tulee kuluneeksi huimat 20 vuotta. Parikymppisen suomalaisten sarjasuosikin kunniaksi Salkkareiden nettisivuilla julkaistaan syksyn mittaan ennennäkemätöntä materiaalia.

Vuosien takaa on säilynyt tallessa muun muassa yllättäen löytynyt käsikirjoitus, jossa sarjan silloiset käsikirjoittajat ovat luonnostelleet alkutilannetta, johon suomalaiset televisiokatsojat hyppäsivät Salkkareiden ensimmäisessä jaksossa. Salatut elämät -sarjan alkuperäisessä käsikirjoitusluonnoksessa käydään mystiseen tyyliin läpi taustoja, joista koko sarja lähti aikoinaan käyntiin.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Lähellä Helsingin keskustaa sijaitseva kerrostalo:

Palokunta on hälytetty murtautumaan talon toisessa kerroksessa olevaan huoneistoon.

Huoneistosta löydetään mätänemistilassa oleva vanhan naisen ruumis.

Hän on ollut kuolleena yli kolme viikon ajan.

Kukaan ei ole kaivannut häntä.

Tuskin hänestä kukaan edes kovin paljon tietää...

Mutta lähiviikkojen aikana Tyyne Puustisen kuolema tulee merkitsemään jotaikin jokaiselle Pihlajakatu 6:ssa asuvalle...

"Aluksi kuoleman syyksi epäillään onnettomuutta. Vanhus on kaatunut ja lyönyt päänsä. Onhan tilanne toki traaginen, mutta useimmille naisen naapureista sillä ei sinänsäole suurtakaan merkitystä. Tosiasiassa monia kiinnostaakin enemmän se, millaista elämää nainen oli viettänyt ja mitä aarteita tämän asuntoon on mahtanut jäädä. Kun on todettu, ettei elossa olevia jälkeläisiä ole, rakennuksen talonmies Seppo jopa pihistää muutamia naisen esineistä.

Eikä aikaakaan, kun asunto jo jälleenvuokrataan kahdelle nuorelle miehelle, jotka nopeasti hävittävät loputkin jäljet Tyyne Puustisen olemassaolosta. Mutta sitten käy ilmi, ettei kuoleman syynä ollutkaan onnettomuus. Tyynen kimppuun oli hyökätty ja hänet oli ryöstetty. Tälläkään kertaa kukaan talon asukkaista ei kuitenkaan ollut nähnyt eikä kuullut mitään. Nyt he tosin vihdoinkin alkavat osoittaa hienoisia huolestumisen merkkejä. Laura Kiviranta on erityisen järkyttynyt.

Hän on ainoa asukas, joka näyttää Tyynestä mitään tietäneen, koska tämä silloin tällöin oli tuonut nuoremmalle naiselle kakkua tai keittoa. Koska Laura asuu yksinään, hän on luonnollisestikin huolissaan omasta turvallisuudestaan ja siksi innokas auttamaan poliisia heidän tutkimuksissaan.

Seuraavien viikkojen aikana useat Pihlajakatu 6:n asukkaista joutuvat epäilyksen alaisiksi. Eräs heistä on Seppo, joka on työtön, rahapulassa ja innokas ansaitsemaan hieman rahaa myymällä naisen tavaroita. On myös nuori Juho Sirén, joka on antanut Miia Laitelalle vanhalle naiselle kuuluvan korun. Sekä Juho että Miian veli Kalle kävivät asunnossa nuuskimassa.

Tyynen kuoleman jälkeen. Kukaan ei halua uskoa kenenkään keskuudessaan asuvan voivat olla vastuussa moisesta teosta. Mutta onhan toisaalta niinkin, että hyvin harva asukkaista todella tietää naapureistaan tarpeeksi voidakseen tuntea olonsa rauhalliseksi. Eikä kestä kauaakaan, ennen kuin joillakin heistä on jo hyvin varmat epäilykset..."

Kun Aki Nikkistä syytetään Tyyne Puustisen kuolemasta, jokainen oivaltaa elävänsä hyvin salamyhkäisessä maailmassa.

Ihmiset pitävät omaa rauhaansa suuressa arvossa.

He haluavat olla muista riippumattomia ja itseensä luottavia.

He eivät uskalla paljastaa itsestään liikaa, koska pelkäävät muiden mielipiteitä.

Mutta kaikella tällä salailulla on hintansa.

Salailu eristää meitä toisistamme.

Se haittaa kommunikaatiota ja ymmärtämistä.

Se synnyttää huhuja ja juoruja ja epäilyksiä.

Se saa ihmiset tuntemaan itsensä erillään oleviksi ja yksinäisiksi. Se estää meitä tuntemasta toisiamme.

"Salaiset elämät" -sarjan tarkoituksena on saada jokainen suhtautumaan salaisuuksiinsa toisin kuin ennen.

Seppo ja Ismo puivat videolla artikkelin alla naisasioitaan –katso kohtaus vuosien takaa!  

Seppo intoilee, Ismo ankeilee 1:26

Salatut elämät MTV3-kanavalla ja Katsomossa arkisin 20.8. klo 19.30 alkaen. 

C Moressa julkaistaan Salkkareiden koko viikon jaksot ennakkoon aina maanantaisin.

Lue myös:

    Uusimmat