Ennätystulvat jatkuvat Pohjois-Pohjanmaalla

Ennätyksellisen pahat tulvat piinaavat yhä Pohjois-Pohjanmaata. Pahin tilanne on Pyhäjoella, jossa virtaamat nousivat ennätykselliseen liki 470 kuutioon sekunnissa. -Pyhäjoella on vuosisadan tulva. Todennäköisesti kerran aikaisemmin joessa on menneen sadan vuoden aikana ollut tätä suurempi virtaama, tuotantopäällikkö Reino Enbuske Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksesta kertoo.

Kalajoen tulva, vene

Kiiminkijoessa Oulun pohjoispuolella ounastellaan veden ryöpsähtävän lähipäivien aikana. Myös Iijoessa on suurtulvan mahdollisuus, jos sää jatkuu sateisena. Kalajoella tilanne on rauhoittunut, ja joki virtasi tiistaina vapaana. Myös Siikajoella tulva alkoi hellittää. Tosin joen yläjuoksulla Rantsilassa oli tiistaina yhä pari tuhatta hehtaaria peltoa veden alla.

Pyhäjoki piri pinnassa

Hankalin tilanne oli tiistaina Pyhäjoessa, jossa penkereitten välinen joki oli aivan piri pinnassa. Jos penkereet pettävät, vesi uhkaa ryöpsähtää valloilleen. Vakavimmalta näytti Oulaisten ja Merijärven rajalla. Enbusken mukaan penkereet vuotivat ainakin neljässä kohdassa, mutta ne saatiin viime yönä tukittua. Yhdestä penkereestä vesi tulvahti yli Oulaisten alueella, ja pengertä kunnostettiin pitkin päivää.

-Oulaisten yläpuolella on ainakin yksi asuinrakennus kastunut. Kesämökkejä kastui jo jääpatotulvan aikana, Enbuske sanoo. Hänen mukaansa asuinrakennuksille ja viljelyksille aiheutuneet vahingot nousevat yhteensä miljooniin markkoihin.

-Niistä voidaan hakea korvausta. Valtio korvaa vahingot enintään 80 prosenttiin asti, Enbuske muistuttaa.

Kiiminkijoki pitää valppaana

Kiiminkijoessa vesi oli tiistaina nousussa. Tilanne näytti tiistain vastaisena yönä erityisen hankalalta Tirinkylällä Kiimingin ja Haukiputaan välillä, mutta pato purkaantui siellä itsestään aamulla ja vesi laskeutui.

-Tirinkylässä vesi kasteli muutamia kesämökkejä. Lisäksi vesi uhkasi tiistaiaamuna joitakin omakotitaloja, Kiimingin paloesimies Antero Grönlund selvittää. Kiimingin keskusta on ollut viime keväinä myös tukalaa tulva-aluetta. Grönlundin mukaan sinne ei ainakaan vielä ole muodostunut jäitä. Veden on vara nousta puolisen metriä. Kiiminkijoki pitää valppaana myös Honkasen kylässä.

-Kiiminkijoen tulvat ovat vielä edessä päin, pahimmat ehkä loppuviikolla, Grönlund tuumaa. Pohjois-Pohjanmaalla ovat ongelmallisia myös Kuivajoen yläosa ja Kivijoki. Lisäksi tulvavaara vaanii useilla pienillä joilla, mm. Olhavajoessa ja Utosjoessa.

Etelä-Pohjanmaalla ongelma järviin


Kun jokien tulviminen Etelä-Pohjanmaalla on laantumassa, nousee järvien pinta sen sijaan nopeasti. Kuortaneenjärven pinta nousi eilisestä kuusi senttiä. Lappajärven pinta nousee noin kahdeksan senttiä vuorokaudessa. Toistaiseksi vesi ei uhkaa ranta-asutusta.

Lestijoessa Himangan keskustan kohdalla Keski-Pohjanmaalla vesi on edelleen korkealla. Tänään veden pinta ei kuitenkaan enää noussut. Osastopäällikkö Martti Kujanpää Länsi-Suomen ympäristökeskuksesta arvioi veden alkavan pian laskea myös Lestijoessa, ellei tule sateita. Kyrönjoen pinta laskee 10-20 senttiä vuorokaudessa. Pääsiäislauantain vastaisen yön huippulukemista vesi on jo laskenut 55 senttiä. Lapuanjoessa veden pinnan lasku pysähtyi eilisiltana.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat