Mainos

"En välitä" – Fernando Alonsolta taas tylyä tekstiä

0:48

F1-uransa viimeisiä kisoja ajava Fernando Alonso ei peittele turhautumistaan McLareninsa kilpailukyvyttömyyteen. Sotshissa Alonsolta kuultiin purkauksia sekä kisan aikana että sen jälkeen.

Kun McLaren ilmoitti Alonsolle kisan aikana, että hän voisi parantaa yhden sijan, vastasi hän siihen radiossa ”en välitä”.

Kisan lopussa Alonso olisi halunnut vaihtaa tuoreet renkaat, jotta olisi voinut ajaa kisan nopeimman kierroksen. Renkaita ei kuitenkaan vaihdettu ja Alonso haukkuikin talliaan kisan jälkeen.

– Kun olet sijalla 14 tai 15, on se (nopein kierros) mielestäni hyvä asia tiimille ja kavereille, jotka tekevät täysillä töitä päivittäin. Hyvä asia sponsoreille ja kumppaneille. Mutta meiltä puuttuu kunnianhimoa, kuten tänään, Alonso täräytti.

Alonso oli maalissa 14:s. Päätös aikaisesta varikkopysähdyksestä ei tuottanut toivottua tulosta.

– Oli aika yksinäinen kisa. Pysähdyimme neljännellä tai viidennellä kierroksella ja yritimme parantaa sijoitustamme. Valtaosalla oli keltaiset renkaat. Mutta keltaiset renkaat toimivat tänään hyvin.

McLaren-auton vauhti ei ollut toivotulla tasolla.

– Ei mennyt odotetusti. Vauhtimme ei riittänyt, kuten sanoin ennen kisaakin, Alonso päätti.

Alonso ilmoitti elokuussa jättävänsä Formula ykköset tämän kauden jälkeen. Todennäköisesti hän siirtyy IndyCar-sarjaan.

5:38

6:15

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja