Alonsolta dramaattinen kuvailu ajamisen tuskasta

Fernando Alonson tuska McLaren-autossa näkyy jo tallin ja ennenkaikkea moottoritoimittaja Hondan kannalta todella ikävinä merkkeinä.

Eilisessä Bahrainin kisassa Alonso tiuski tiimiradioon, ettei ole koskaan ajanut yhtä heikkotehoisella autolla. Lopulta kisa jäi kesken, kuten kaksi aiempaakin. McLarenilta selvitettiin, että Alonso tunsi autossa jotain vikaa, ja he päättivät keskeyttää, koska tallilla oli viikonlopun aikana kolme samanlaista elektroniikkavikaa, eikä vaurioita haluttu lisää.

– No, mitä voin sanoa? Fernando ei päässyt maaliin eikä Stoffel (Vandoorne) päässyt edes starttaamaan. Tämä päivä oli huono McLaren-Hondalle, ei kannata esittää muuta, tallin kilpailujohtaja Eric Boullier totesi tallin tiedotteessa.


Alonso ei peitellyt turhautumistaan tallinsa tiedotteessa. Hänen mukaansa tappiot moottorin tehossa ja suoranopeuksissa ovat "ällistyttäviä".

– Välillä katsoin peileihini suoran alussa ja takana oleva auto oli 300 tai 400 metrin päässä. Unohdin siis sen täysin ja aloin vaihtamaan asetuksia ratista ja tein omia asioitani. Sitten yhtäkkiä jarruttaessani näin, että se sama auto on minun rinnallani, Alonso hämmästeli.

– Olimme lähellä pisteitä, mutta se ei riitä. Meillä ei ollut samaa vauhtia kuin Australiassa tai Kiinassa ja lopussa tuli ongelma ja päätimme keskeyttää. Tämä on turhauttavaa. Kun punaiset valot sammuvat, motivaatio on huipussa ja minä taistelen, mutta kun suorilla jää niin paljon, ei voi puolustaa asemaansa, Alonso sanoi.

Ennen Bahrainin kisaa kerrottiin, että Alonso ajaa Monacon kisan sijaan Indianapolis 500 -kisan Yhdysvalloissa. Sitä ennen F1-sarjaa kisataan vielä Sotshissa ja Alonson kotikisassa Barcelonassa.


Lue myös:

    Uusimmat