Emma-ehdokkuuksia eniten kahminut JVG: "Ikuinen vappu jatkuu"

JVG:n haastattelu Emma-ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa 3:02

Rap-duo JVG eli Jare Brand ja Ville Galle valmistautuvat jouluun ja tulevaan areenakiertueeseen.

Emma-ehdokkaat julkistettiin torstaina Helsingissä. Eniten ehdokkuuksia keräsi Ikuinen vappu -hitistään tunnettu JVG. Kaksikko suhtautui menestykseen hyvin nöyrästi, mutta myönsivät olevan erittäin otettuja saavutuksesta.

 – Eivät nämä mitään itsestään selviä hommia ole koskaan. Meillä oli eniten ehdokkuuksia ensimmäistä kertaa, eikä niitä patsaita ole vielä kotiin kannettu, Jare Brand toteaa MTV Uutisille Emma-ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa.

– Tänään lähdetään taas keikalle ja eilen julkaistiin uusi kiertue. Nyt mennään, tämä on hauskaa. Ikuinen vappu jatkuu, Ville Galle kommentoi.

Valmistautuvat näyttävään areenakiertueeseen

JVG suuntaa ensi keväänä areenakiertueelle, joka nähdään kahdeksalla paikkakunnalla. Kiertue huipentuu Hartwall Arenalla 25. huhtikuuta.

Ennen kiertuetta kaksikko aikoo lomailla joulun ja viettää aikaa läheisten kanssa. Ville Galle myöntää, että rentoutuminen on haastavaa, mutta hän koittaa sulkea puhelimensa juhlapyhien ajaksi.

– Sitä on odotettu, että pystyy kutsumaan isän ja äidin omaan asuntoon. Mulla on jo joulukuusi pystyssä siellä ja joulua vietetään mun luona, Ville Galle kertoo joulustaan.

Joululahjoja kumpikaan miehistä ei ollut vielä ostanut. Kumpikaan ei osannut kertoa, mitä kuusen alta mahdollisesti aattona löytyy.

– Jos aikaa pystyisi antamaan, niin se on tällä hetkellä lahjoista tärkein, Jare Brand muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat