Parikymppinen "Emilia" pahoinpideltiin rajusti muutama vuosi sitten. Hän sai pahoinpitelystä aivovamman, joka muutti nuoren naisen elämän täysin. Nyt Emilia kertoo MTV Uutisille, millaista on elää aivovamman kanssa.
Turussa asuu nuori nainen, jonka elämä muuttui kokonaan joitakin vuosia sitten tapahtuneen pahoinpitelyn seurauksena. Käytämme hänestä nimeä Emilia, koska hän ei halua pahoinpitelijänsä tai tämän lähipiirin tunnistavan itseään tästä jutusta.
Pahoinpitely tapahtui yllättäen ja provosoimatta. Tuttu mies hyökkäsi Emilian kimppuun hänelle tutussa ympäristössä ilman ennakkovaroitusta. Emilia havahtui siihen, että oli tippunut tuolilta lattialle ja joku hakkasi häntä päähän.
Iskuja tuli paljon, ja ne kohdistuivat pään lisäksi muun ylävartalon alueelle. Pahoinpitely keskeytyi, kun paikalle tuli kolmas henkilö. Pahoinpitelijä tuomittiin myöhemmin vankeuteen.
"En ole oma itseni"
Pahoinpitelyn jälkeen Emilia tutkittiin ensiavussa, mutta hän pääsi kotiin vielä samana iltana.
– Vammojeni vakavuutta ei heti ymmärretty, koska toimin erittäin rationaalisesti ja osasin vastata kysymyksiin järkevästi, vaikka jälkeen päin en muistanut mitään. Seuraavana aamunakaan en muistanut pahoinpitelyä, ennen kuin näin kasvoni peilistä, Emilia sanoo MTV Uutisten haastattelussa.
Seuraavana päivänä Emilia hakeutui suurempaan sairaanhoidon yksikköön, missä hänestä otettiin röntgenkuvat ja tehtiin myös muita tutkimuksia.
Pahoinpitelyn aiheuttamien vammojen vakavuus alkoi kuitenkin paljastua vasta pikku hiljaa.
– Oli sellainen olo, etten ollut normaali. Sanoin lääkärillekin, että minulla on päässä vikaa, että en ole oma itseni. Kärsin muun muassa dissosiaatiosta eli saatoin unohtaa kuka olen ja missä olin.
Itsehillintä ja tunteiden suodattimet puuttuvat
Aivovamma todettiin vasta kuukausia myöhemmin.
– Minulla on aksonivaurio eli aivojen hermosolut ovat vaurioituneet ja yhteydet menneet poikki. Neuropsykologisissa tutkimuksissa todettiin isoja kognitiivisia muutoksia. Diagnoosi tarkentui vaikeaksi aivovammaksi.
Mitä se käytännössä tarkoittaa?
– Minulla ei ole esimerkiksi tunteensuodattimia eli itsehillintä puuttuu. Kun ei ole suodatinta, saatan hermostuneena laukoa ihan sekopäisiäkin juttuja, ihan mitä päähän juolahtaa. Myöhemmin kärsin niistä kamalia morkkiksia.
– Varsinkin alussa saatoin räjähtää esimerkiksi virkamiehille ihan pienistäkin asioista. Tai suuttua hirveästi, jos vaikka bussi oli myöhässä, vaikka tiedän ihan hyvin, ettei se liittynyt minuun millään tavalla ja että muutkin myöhästyvät koko ajan. Nyt olen terapian avulla oppinut vähän tunnistamaan näitä tilanteita.
Aivovammasta aiheutui myös monia muita hankaluuksia. Aluksi esimerkiksi käveleminen oli hankalaa.
– Minulla on raajojen toispuolinen pintahalvaus ja toisella puolella kehoa ei ole tuntoa kunnolla missään. Tulin tosi kömpelöksi, kaatuilin usein ja polvet olivat aina ruvella. Vieläkään jalka ei suostu aina toimimaan ja joudun välillä käyttämään kävelykeppiä.
Diagnoosi aiheutti häpeää ja ahdistusta
Aivovammadiagnoosin kuuleminen oli Emilialle traumaattista.
– En olisi halunnut sitä diagnoosia. tuli sellainen olo, että leimaudun vammaiseksi. Se hävetti ja koin ahdistusta.
Emilialla on takanaan pari vuotta neuropsykologista kuntoutusta. Hän käy myös puheterapiassa ja fysioterapiassa sekä traumaterapiassa. Hänellä on kaksi tukihenkilöä, jotka auttavat kodin asioissa, kuten laskujen maksamisessa ja kaupassa käymisessä.
– Aikaisemmin olin aina tosi tarkka ihminen, mutta aivovamman jälkeen kaikki muuttui ja koko elämä oli ihan sekaisin. Missään ei ollut pitkään aikaan mitään järkeä, mutta nyt elämä alkaa tasoittua ja minulla on jo parempi olo.
Itsetuhoiset ajatukset vaivasivat
Emilia kertoo, että varsinki aluksi oli vaikeaa.
– Olen käynyt aivan pohjalla. Itsetuhoisia ajatuksia oli ennen tosi usein. Ennen kuin tiesin aivovammasta, meinasin tappaa itseni, koska en jaksanut enää. Minut sai kuitenkin jaksamaan viha, jota tunsin tekijää kohtaan.
Emilia selvisi asettamalla itselleen päämääriä, joihin saakka hän päätti jaksaa: ensin oli oikeudenkäynti, sitten tuomion julistaminen ja taas joku seuraava. Vieläkään elämä ei aina ole helppoa.
– Romahduksia on tullut useinkin. Vieläkin välillä tuntuu, että koko elämä romahtaa.
– Aivovamma muutti elämäni ihan kokonaan. Myös ystävät katosivat. Olen joutunut kuuntelemaan paljon ilkeitä puheita. Monet ovat epäilleet, että olen keksinyt koko vamman ja teeskentelen.
Pystyyn nukahtamista ja puheen ongelmia
Emilia kärsii myös kuormitusväsymyksestä, mikä alkaa vaivata keskittymistä vaativissa tehtävissä.
– En pysty keskittymään tuntia pidempää, nukahdan pystyyn. Näin on käynyt esimerkiksi tutkimuksissa.
Puhekaan ei välttämättä ole aina järkevää.
– Minulla saattaa unohtua välistä sanoja ja kokonaisia lauseita ja välillä puheesta ei saa mitään selvää. Mutta onneksi ystävät ovat oppineet tulkkaamaan minua ja ymmärtävät, mitä yritän ajaa takaa.
Yliherkkyys pitää poissa baareista ja kahviloista
Aivovamma on aiheuttanut Emilian kohdalla myös aistien yliherkkyyttä.
– Todella monet ruuat oksettavat. En pysty syömään kuumaa ruokaa enkä juomaan kahviakaan kuumana. Myös nieleminen on vaikeaa kurkkutorven vaurioiden takia.
– Se rajoittaa elämää kauheasti. Tykkäisin tietysti käydä kahviloissa ja ravintoloissa, mutta syömis- ja nielemisvaikeuksien lisäksi yleisten paikkojen hälinä häiritsee hirveästi. En pysty keskittymään siihen, mitä kaverit sanovat ja hälinä alkaa myös väsyttää.
Monet kaverit ovat jättäneet
Alkoholinkäytön Emilia on lopettanut kokonaan eikä käy baareissa lähes koskaan.
– Se harmittaa, mikä kuulostaa todella pinnalliselta. Kaverit käyvät niissä ja haluaisin mennä itsekin, mutta en pysty olemaan baarissa. Se on liian raskasta myös valaistuksen, tungoksen ja hälinän takia. En myöskään kestä pientäkään määrää alkoholia.
Kaikki kaverit eivät onneksi kaikonneet Emilian saatua aivovamman. Parhaat ystävät ovat jääneet.
– Ymmärrän kyllä se, että monet ovat lähteneet. En ole ollut sellainen ihminen, jonka kanssa olisin itsekään jaksanut olla. Ei siitä voi muita syyttää.
"Olen alkanut hyväksyä itseni"
Minkälaisena näet tulevaisuutesi, oletko optimistinen sen suhteen?
– Nykyään jo olen, mutta ennen ajattelin, että minulla ei ole tulevaisuutta. Että kaikki on paskaa ja elämäni on käytännössä loppu.
Kuntoutukset ovat kuitenkin edistyneet ja Emilia sanoo näkevänsä tulevaisuutensa tulevaisuuteni ihan hyvänä. Hän toivoo voivansa tehdä vielä myös töitä.
– Uskon, että löydän vielä alan, joka sopii minulle. Aivovamma ei ikinä lähde pois, mutta joka päivä opin pikku hiljaa elämään paremmin sen asian kanssa.
– Perheen ja ystävien avulla olen alkanut hyväksyä itseni. Aina on joku, jolle voi puhua kun tulee vaikeaa.
Katso myös aiheeseen liittyvä video: Saara Auvinen sai aivovamman ratsastusturmassa ja taistelee nyt korvauksista.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.