Emil Ruusuvuori avasi nurmikautensa väkevällä tavalla

Emil Ruusuvuori nousi tenniksen nurmikauden avausottelussaan komeaan ja lopulta selvään voittoon, kun suomalainen nujersi Hollannin 's-Hertogenboschin ATP-turnauksen avauskierroksella kuudenneksi sijoitetun Botic van de Zandschulpin 4–6, 6–2, 6–1. Ruusuvuori pehmitti hollantilaisvastustajansa tunnissa ja 46 minuutissa.

Miesten maailmanlistalla 29:nneksi noussut van de Zandschulp vei avauserän yhden murron turvin ja oli vahvoilla myös toisen erän alussa. Ruusuvuori pelasti toisen erän 1–1-tilanteessa kaksi murtopalloa, ja suomalainen nappasi ottelun hallinnan. Ruusuvuori mursi van de Zandschulpin syötön viidesti peräkkäin menettäen oman syöttönsä vain kertaalleen.

Ottelu oli maailmanlistalla sijalla 62 olevalle Ruusuvuorelle nurmikenttäkauden ensimmäinen. 23-vuotias suomalainen ei ollut aiemmin kohdannut van de Zandschulpia, jonka ranking oli vielä vuosi sitten reilut sata pykälää heikompi. Hollantilaispelaaja ylsi Yhdysvaltain avointen puolivälieriin viime syyskuussa.

Ruusuvuoren seuraava vastustaja selviää myöhemmin tiistaina, kun Valko-Venäjän Ilja Ivashka tai Yhdysvaltain Mackenzie McDonald pelaavat oman ottelunsa.

Lue myös:

    Uusimmat