Emil Ruusuvuorelle komea voitto Miamissa – suomalaisässä eteni neljännesvälieriin

Suomen Emil Ruusuvuori on edennyt kaksinpelin neljännelle kierrokselle Miamissa pelattavassa tenniksen ATP Masters -turnauksessa.

Kyseessä on toinen kerta, kun Ruusuvuori eteni 16 parhaan joukkoon Miamissa. Suomalaispelaaja oli viimeksi neljännellä kierroksella Miamissa vuonna 2021.

Ruusuvuori kohtasi kolmannella kierroksella Japanin Taro Danielin. Vajaa kaksi tuntia kestänyt ottelu päättyi Ruusuvuoren voittoon erin 6–3, 7–6 (7–3).

Kyseessä oli pelaajien toinen kohtaaminen. Myös vuonna 2020 Ruusuvuori voitti japanilaisen kahdessa erässä ATP Challenger -kiertueella Australiassa.

Daniel on maailmanlistalla 97. sijalla, kun Ruusuvuoren sijoitus on 54:s. Daniel pudotti aiemmassa ottelussaan Saksan Alexander Zverevin jatkosta.

– Taro on ollut todella hyvässä kunnossa ja voittanut kovia nimiä jatkuvasti tässä parin viikon aikana. Kyllä sen huomasi, että hyvin pelaa, mutta hyvin löytyivät ne keinot ja ajat, milloin iskeä. Pystyi olemaan tosi aggressiivinen ja tulla verkolle, se oli tänään se avain, Ruusuvuori kommentoi ottelun jälkeen.

Tiistaina neljännellä kierroksella Ruusuvuori saa vastaansa Norjan Hollannin Botic van de Zandschulpi, joka löi maailmanlistan neljäntenä olevan Norjan Casper Ruudin erin 2-1 (3-6, 6-4, 6-4).

Van de Zandschulpi on maailmanlistalla sijalla 32.

Lue myös:

    Uusimmat