Hollanti Koninklijke Nederlandsche Voetbalbond
KNVB perustettu: 1905
Peliasu: koko oranssi
EM-kisat: selviytynyt lopputurnaukseen seitsemän kertaa. Ensimmäisellä kerralla saavutti pronssia. Mestaruus vuodelta 1988.
Suomi vs. Hollanti: 19 4 4 11 20-45
Löytääkö MM-finaalijoukkue nöyryyden uusiin karsintoihin?
Hollanti aloitti arvokisataipaleensa vuonna 1934. Tuolloin osallistujia oli ensimmäistä kertaa niin paljon, ettei itse kisoihin päässyt suoraan. Italiassa pelattua MM-turnausta varjosti tuomareiden painostus. Hollanti ei selviytynyt 1. kierrokselta jatkoon. Maailmanmestaruuskisoihin “Oranje” on selviytynyt yhteensä yhdeksän kertaa. Parhaiksi sijoituksiksi ovat jääneet katkerat hopeiset mitalit peräti kolme kertaa. Viimeisimpänä muistissa on edellisen kesän finaalitappio Espanjalle.
Hollannin jalkapallohistoria kuhisee maailmanluokan pelaajia. Muun muassa Marco van Basten, Ruud Gullit, Dennis Bergkamp, de Boerin veljekset, Johan Cruijff, Patrick Kluivert, Ronald Koeman ja Frank Rijkaard tuovat unohtumattomia muistoja jokaisen fanin mieleen.
Suomi aloittaa nyt kolmannet EM-karsinnat Hollannin kanssa samassa lohkossa. Ensimmäisellä kerralla tulppaanien maan edustajat olivat parempia lukemin 3-1 ja 4-1. Hyvä vire jatkui myös itse kisoissa vuonna 1976 ja tuliaisena oli pronssi. Vuonna 1991 Suomi taipui Rotterdamissa 0-2, mutta nappasi 1-1 taistelupisteen Olympiastadionilla. Jukka Vakkilan valmentaman miehistön tasoitusmaalin iski 77. minuutilla Erik Holmgren.
