Elvytyspaketti: Liikenteelle 141 miljoonaa euroa

Hallituksen tänään julkistamassa lisätalousarviossa osoitetaan liikenteelle 141 miljoonaa euroa. Hallitus osoittaa perustienpitoon 50 miljoonaa euroa lisää. Perusradanpitoon tulee lisäystä 21,5 miljoonaa euroa.

Kyse on niin sanotusta hallituksen elvytyspaketista, jolla pyritään työllistämään ja pitämään talouden pyörät pyörimässä.

- Lisärahoitus tukee hyvin liikennepoliittisia tavoitteitamme, liikenneturvallisuus paranee ja useat maakunnat saavat merkittäviä hankkeita, linjaa liikenneministeri Anu Vehviläinen.

Elvytypakettiin liittyvät väylähankkeet käynnistetään välittömästi. Siihen kuuluvat kaikki perusväylänpidon työt eli siltojen korjaukset, kevyen liikenteen väylät, liikenneturvallisuutta parantavat hankkeet, perusradanpito, väylien syventämiset ja lentoasemien kehittämishankkeet.

Hankkeita on kaikkiaan 70 ja ne jakaantuvat tasapuolisesti kaikkialle Suomeen. Perustienpidon hankkeita ovat muun muassa Tönölänsalmen sillan peruskorjaus Kuhmossa , valtatie 4:n parannus Hirvaskankaan kohdalla Äänekoskella sekä kantatie 45 Tuusulanväylä Käpylä-Kulomäentie Helsingissä.

Perusradanpidon lisärahoituksella toteutetaan mm. Kokemäki-Tampere välisen rataosuuden akselipainojen korottaminen 25 tonniin, kunnostetaan Kokkola-Ykspihlajan ratapihan järjestelyitä ja korjataan Kotolahden ratapihaa Kotkassa .

Suurista kehittämiskohteista aikaistetaan neljää. Valtatie 14 Savonlinnan keskusta, kantatie 51 Kivenlahti-Kirkkonummi, valtatie 5 Päiväranta-Vuorela (Kallan sillat) ja valtatie 6 Joensuun kohta. Niiden käynnistämiseen käytetään tänä vuonna 8 miljoonaa euroa. Näiden hankkeiden valtuus on 230 miljoonaa euroa.

Hallitus päätti lisätalousarviossaan Oulun ja Helsinki-Vantaan lentoasemien merkittävistä kehittämisinvestoinneista. Investoinneilla huolehditaan elinkeinoelämän ja kansalaisten toimivista ja tehokkaista lentoyhteyksistä. Oulun lentoaseman laajennus on suuruudeltaan 21 miljoonaa euroa ja Helsinki-Vantaan lentoaseman hanke 23,9 miljoonan suuruinen.

Seinäjoki-Oulu välisen rataosuuden perusparannus saa VR:n rahoitusosuuden kautta 40 miljoonaa euroa. Näin Seinäjoki-Oulu välinen perusparannushanke jatkuu keskeytymättömänä.

Vesiväylistä Porin Mäntyluodon meriväylä saa 9,2 miljoonaa euroa investointirahaa. Hankkeen aloittamiseen osoitetaan tälle vuodelle 3 miljoonaa euroa. Hankkeen toteuttamisessa on mukana Porin kaupunki.

Ilmatieteen laitoksen Sodankylän satelliittiasemaa vahvistetaan 3,2 miljoonaa euron investoinnilla.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat