"Elopin toiminta Nokian johdossa täydellinen fiasko"

Yritystoiminnan asiantuntija kritisoi Nokian toimitusjohtajan Stephen Elopin toimia yhtiössä olan takaa.

Keck Graduate Institutessa työskentelevä Joel West kirjoittaa Seeking Alpha -sivustolla, että Elopin uhkapeli siirtymisessä Windows Phone -alustan käyttöön on ollut täydellinen fiasko. West päivittelee yhtiön rahallisia menetyksiä.

Hän tykittää lisäksi, että Nokia on ollut menestyksekkäämpi tappamaan Symbian-järjestelmäänsä kuin houkuttelemaan ihmisiä Windows Phone -luurien pariin. Westin mukaan Symbianin tuoma kassavirta tukahdutettiin ennen kuin asiakkaat saivat tuntumaa yhtiön uusiin tuotteisiin.

West arvelee, että Nokia oletti pahasti väärin siirtyessään Windowsin taakse.

– Olettamuksena oli, että Windows Phone tulisi olemaan kilpailukykyinen iOS- ja Android -käyttöjärjestelmiä vastaan, mutta toistaiseksi se ei ole, kirjoittaa West.

West toteaa, että Applen entisen Euroopan toimintojen johtajan Jean-Louse Gaséen neuvo olisi realistinen. Gaséen mielestä Elop olisi erotettava ja Nokian siirryttävä Android-käyttöjärjestelmään.

West kuitenkin uskoo, että Nokian johtokunta seuraa vain ontuvana, kunnes he eivät enää voi kieltää Elopin epäonnistumista.

Lue myös:

    Uusimmat