Elop petasi tulevia irtisanomisia: "Autamme työntekijöitä monin keinoin"

Toimitusjohtaja Stephen Elop vakuuttaa Nokian kantavan sosiaalisen vastuun tulevissa ratkaisuissa.

- Tehty strategiamuutos oli parasta työntekijöidemme ja omistajiemme kannalta, Elop sanoi Taloustoimittajat ry:n aamiaistilaisuudessa Helsingissä.

Elop kertoo olleensa vastaavissa tilanteissa aiemminkin ja hän korostaa, että työntekijöiden tulevaisuudesta huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää.

Yleisesti on arvioitu, että Nokian uusi strategia voi tietää jopa tuhansien työpaikkojen lähtöä Suomesta. Elop ei ottanut kantaa määrään eikä siihen, millainen korvaus lähteville työntekijöille maksetaan.

- Raha ei ole nyt oleellista. Ennen kaikkea autamme heitä työllistymään yhtiön sisällä tai yhtiön ulkopuolella, hän sanoi.

Elop myös korosti uusien yritysten perustamista.

Työntekijöiden tilannetta Elop kuvaili kaksijakoiseksi.

- Osa on surullisia ja vihaisia, toiset puolestaan innoissaan uusista haasteista ja muutoksista, Elop sanoi.

Nokian osakkeen rajua laskua Elop perusteli yhtiön lähiajan tulosnäkymillä - ei strategialla. Hän myös muistutti, että muissakin strategisissa vaihtoehdoissa väkeä olisi jouduttu vähentämään rajusti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat