Eloonjääneitä etsitään maanjäristysalueilla Afganistanissa ja Pakistanissa

Afganistanissa ja Pakistanissa raivataan maanjäristyksen tuhoja 1:38

Afganistanissa ja Pakistanissa pelastustyöntekijät ovat jatkaneet selviytyneiden etsimistä eilisen maanjäristyksen jäljiltä.

Kaikilta alueilta ei ole vielä saatu tietoja uhreista, sillä järistys katkaisi puhelin- ja tietoliikenneyhteydet.  

Afganistanissa pelastustöiden pelätään vaikeutuvan siksi, että osaa alueista hallitsevat Taleban-kapinalliset. Talebanit ovat kuitenkin luvanneet avustusjärjestöille, että he pysyvät sivussa avun tieltä.  

Afganistaniin ja Pakistaniin iskenyt maanjäristys oli voimakkuudeltaan 7,5 magnitudia. Yhdysvaltain geologisen tutkimuskeskuksen mukaan järistystä seurasi seitsemän jälkijäristystä, joista viimeisin vavisutti maata tänään ennen aamunkoittoa. 

Järistyksessä on saanut surmansa yli 300 ihmistä ja tuhansien kodit ovat tuhoutuneet.

Vaikka järistyksen keskus oli Koillis-Afganistanissa, suurin osa kuolonuhreista on löytynyt Pakistanin puolelta. Tämänaamuisten tietojen mukaan Afganistanissa on kuollut vajaa 80 ihmistä ja Pakistanissa vajaa 230. Uhriluvun uskotaan vielä nousevan pelastustöiden edetessä.

Hindukushin vuoristoseutu on seismisesti erittäin aktiivista aluetta, koska siellä kohtaavat Euraasian ja Intian mannerlaatat. Runsaat kymmenen vuotta sitten järistys, jonka voimakkuus oli 7,6, tappoi 75 000 ihmistä samoilla seuduilla Pohjois-Pakistanissa.

Nyt vahingot jäävät pienemmiksi ja ulottuvat laajemmalle alueelle, sillä järistyksen keskus oli syvemmällä kuin vuonna 2005. 

Lue myös:

    Uusimmat