Elokuvaelämyksiä omassa olohuoneessa

Kotiteatterin avulla elokuvakokemus nousee aivan uuteen ulottuvuuteen laadukkaan kuvan ja äänen kohdatessa oman sohvan mukavuuden.

Kotiteatterin määritelmä riippuu aivan siitä, kuinka yksityiskohtaisesti aihetta käsitellään. Periaatteessa kotiteatterilla on alun perin tarkoitettu erillistä tilaa tai huonetta, joka rakennetaan kokonaisuudessaan elokuvateatterimaiseksi.

Kuva heijastetaan videoprojektorilla valkokankaalle ja äänentoistoon panostetaan, istuimina ovat joko mukavat sohvat tai tuolirivit aivan oikean elokuvateatterin tapaan. Tällaisen kotiteatterin rakentelu on asiaan perehtyneelle usein rakas harrastus, johon panostetaan runsaasti sekä aikaa että rahaa.

Kotona kuin leffateatterissa

Arkikäytössä kotiteatterilla tarkoitetaan kuitenkin yhä useammin television, DVD-soittimen ja kaiutinten yhdistelmää, jollainen sijoitetaan osaksi aivan tavallisen olohuoneen sisustusta. Saatavilla on nykyisin verrattain edullisia ja laadukkaita paketteja, joihin sisältyy kaikki tarvittava oman kotiteatterin perustamiseen. Moni yhdistää kotiteatteriin myös pelikonsolin.

Vaativampi harrastaja hankkii tietenkin välineensä yksitellen ja kerää niistä oman kokonaisuutensa, mutta se vaatii enemmän teknistä puuhastelua ja tulee poikkeuksetta myös kalliimmaksi kuin valmiin paketin valitseminen.

Televisio vai valkokangas?

Kotiteatterin tärkein hankinta on riittävän suuri televisio. Minimikokona pidetään noin 32-tuumaista ruutua. Yleensä suositellaan hankkimaan niin suuri televisio kuin vain budjetti ja käytettävissä oleva tila sallivat. Television luonteva koko riippuu katseluetäisyydestä ja sijoitushuoneen koosta.

Projektorilla saadaan televisiota suurempi kuva. Sellaisen voi aivan hyvin asentaa tavalliseenkin olohuoneeseen. Silloin yhdelle seinälle on jätettävä tyhjä, valkoinen alue tai – usein toimivampana ratkaisuna – hankittava sopivankokoinen valkokangas. Kaukaa viisas rakentaja tai remontoija varaa jo suunnitteluvaiheessa paikan valkokankaalle ja sijoittaa kotiteatterin johtovyyhdin seinän sisään.

Himmennettävissä olevat valaisimet ja mahdollisuus pimentää huone kesäaikaankin ovat tärkeitä seikkoja käytettäessä projektoria kotiteatterin kuvalähteenä. Liian kirkkaassa valaistuksessa kuva jää haileaksi.

Akustiikka kuntoon

Kotiteatterin surround-äänijärjestelmiä on tarjolla monenlaisina valmiina paketteina, niihin kuuluu tavallisesti viisi tai kuusi kaiutinta, joskus enemmänkin. Äänimaailman hienosäätö on tosiharrastajalle ikuisuusprojekti, mutta myös tavallinen käyttäjä hyötyy hyvistä kaiuttimista.

Laitteiden sijoittelu on tärkeä vaihe kotiteatteria rakennellessa. Paraskaan tekninen laatu ei korvaa väärän sijoittelun tuomaa haittaa – etenkin äänten suhteen oikealla sijoittelulla on ratkaiseva merkitys. Jo etukäteen kannattaa pohtia ja testata useampaan kertaan, missä katsojat luontevimmin istuvat. Jos kaiuttimet ovat jalallista mallia, on niiden paikkoja helppo vaihdella tarpeen mukaan myöhemminkin, mutta kiinteitä kaiuttimia asentaessa ei kannata kiirehtiä.

Akustiikkaa voidaan parantaa erityisillä akustiikkalevyillä tai kotikonstein esimerkiksi tekstiilejä, kuten paksuja verhoja hyödyntämällä.

Teksti: Riikka Krenn / Mediafocus

Kuvat: Bang & Olufsen, Philips

Lue myös:

    Uusimmat