Elli, 42, on veriprikaatilainen, jolle taideaktivismi antaa tulevaisuuden toivoa – ”Me emme pyri kontrolloimaan yleisön vastaanottoa"

Parhaimmillaan taideaktivismi voi tarjota mahdollisuuden vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin haluamallaan tavalla.

Aktivistilla on usein taiteilijaa vahvemmin mielessä jokin tietty viesti, jonka välittämiseen hän valjastaa taiteen keinot. Taiteilijalla toisaalta ei välttämättä ole yhtä selkeää viestiä, jota hän haluaa välittää, vaan hän pyrkii taiteellaan tutkimaan jonkin aiheen erilaisia puolia, ja antaa teoksensa vastaanottajalle mahdollisuuden muodostaa mielipiteensä itse.

Veriprikaatilainen Elli toteaa, että nämä taideaktivismin kaksi tulokulmaa, aktivismista nouseva taide ja taide, jossa tehdään myös aktivismia, tarjoavat parhaimmillaan hedelmällisen tilan monenlaiselle vuoropuhelulle.

Veriprikaatin performanssiin kuuluu kulkueen suunnittelu, toteutus ja performanssin jälkeinen keskustelu. Suunnitteluvaiheessa mietitään paitsi tapahtuma-aika ja paikka, myös performanssin viestintä ja tukiroolit sekä kulkueen reitti ja pysähdykset. Valmistautumiseen kuuluu myös veriprikaatin asustuksen valmistelu.

Elli kertoo, että hänelle tuli todella juhlallinen olo, kun hän valmisti itselleen päähinettä kulkueeseen: kankaiden leikkaaminen ja liimaaminen oli kuin henkistä valmistautumista.

Taidekasvattaja Pulkkinen nostaakin projektimaisuuden tärkeäksi osaksi teoksen luomisprosessia. Performanssia edeltänyt viikkojen valmistelutyö on performanssin osallistujille yhtä merkityksellinen osa kokemusta kuin itse performanssi.

Meditatiivista kulkemista

Veriprikaatilla on selkeä formaatti, johon kuuluu paitsi tietynlainen visuaalinen ulkonäkö, myös liike. Valmistautumista on myös yhteinen hitaasti kulkemisen opettelu, joka on Ellin mukaan ehkä yllättäenkin todella raskasta. Kulkueen aikana pidetään käsiä ylhäällä tai muissa asennoissa ja saatetaan kantaa mukana jotain rekvisiittaa.

Koska performanssin aikana veriprikaatilaiset eivät puhu toisilleenkaan, tärkeää on myös opetella etukäteen erilaiset eleet, joilla voi viestiä. Performanssitilanteessa aina yksi johtaa kulkuetta ja muut kulkevat hänen mallinsa mukaan.

– Monille kulkeminen on meditatiivista. Se, että kulkee huolellisesti ja tarkkaavaisesti, havainnoiden sitä, mitä itse on, se on jonkinlaista mindfulnessin harjoitusta ja ajattelen, että juuri se meiltä ihmiskuntana puuttuu. Me vain mennään ja kohelletaan, ei mietitä mikä meidän vaikutuksemme maailmaan on. Koen, että Veriprikaatissa kehollistetaan sitä, miten meidän olisi hyvä tässä maailmassa elää, Elli sanoo.

Ronja Iso-Heiko

Huutelua ja epäasiallista käytöstä

Taideaktivismia tutkinut kuvataiteilija Pauliina Jokela sanoo, että siinä missä taide jää helposti taidemaailman sisälle, voi taideaktivismi potentiaalisesti saavuttaa isomman yleisön, koska se usein koetaan ihmisten arjen todellisuudessa.

Taideaktivismi ei myöskään henkilöidy samalla tavalla kuin taide yleensä ja Jokelan mukaan Veriprikaati on hyvä esimerkki tällaisesta taideaktivistisesta ”all-star”-ajatuksesta, jossa toiminta on irti taiteilijasta eikä ole tärkeää kuka toiminnan on kehittänyt tai kuka sitä toteuttaa. 

– Me emme pyri kontrolloimaan yleisön vastaanottoa. Osa jää ihmetyksen, osa ärsytyksen varaan ja esimerkiksi hämmennys on lopulta tosi hedelmällinen tila. Huutelua ja epäasiallista käytöstä joutuu välillä kokemaan, mutta koen, että veriprikaatilaisen rooli suojelee noissa tilanteissa.

Aktivistista taidetta voi myös toistaa ilman, että sen vaikuttavuus kärsii siitä, sanoo Jokela. Pulkkisen mukaan toisteisuus voi myös olla tehokeino.

Ei suoraviivaista toimintaa

Elli kertoo miettineensä Veriprikaatin toiminnan vaikuttavuutta.

– On totta, että se on erilainen aktivismin tapa kuin vaikkapa jotkin suoremmat Elokapinan toiminnan muodot, kuten mielenosoitukset Eduskuntatalon edessä, mutta Veriprikaatin ei ole tarkoituskaan olla niin suoraviivainen. Veriprikaatin avulla voi käsitellä ilmastokriisin ja luontokadon herättämiä tunteita ja ajatuksia, sen avulla voi esittää kysymyksiä ja myös kehollistaa niitä.

Pulkkisen mukaan meillä on tietoa ilmastonmuutoksesta, mutta usein tunteet tulevat tiedon sisäistämisen tielle.

– Ja juuri tunteille voi taide tarjota ilmaisukanavan, keinon käsitellä kokonaisvaltaisemmin sitä, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa. Ja ihan yhtä tärkeää kuin nykytilanteen käsittely - jos ei vielä tärkeämpääkin - on taiteen antamat moninaiset keinot kuvitella parempia tulevaisuuksia. Taide antaa meille toivoa, jonka varassa jaksamme ja uskallamme toimia.

Kirjoittaja on osallistunut Helsingin yliopiston avoimen yliopiston ja MTV Uutisten Journalismi ammattina -kurssille. Artikkeli on osa kurssin lopputyötä.