Ellenin asema: Sähköpattereiden ja -kalusteiden asentaminen

Talo lämpiää edelleen muhkeilla uuneillaan, mutta lisälämmönlähteeksi laitettiin 17 nykyaikaista sähköpatteria. Tyylin kruunaavat sisustukseen sopivat pistorasiat ja sähkökatkaisimet.

Aseman lämmitystä ovat hoitaneet sadan vuoden ajan upeat puulla lämmitettävät uunit. Niiden merkitys ei vähene jatkossakaan, sillä nyt asennettavia sähköpattereita voidaan pitää uuneilla tuotettua peruslämpöä ylläpitävänä lisälämmönlähteenä. Suunnittelija teki laskelmat, joiden mukaan hankittiin sopiva määrä patterielementtejä ja sijoitettiin ne oikeisiin paikkoihin. Laskelmissa otetaan huomioon esimerkiksi huoneiden kuutiotilavuus – mikä onkin tässä talossa huomattava poikkeuksellisen huonekorkeuden takia – sekä ikkunapinta-ala. Suunnittelun lähtökohta oli se, että pelkät patteritkin riittäisivät, jos uuneja ei haluaisi jostain syystä käyttää. Tosin sähköä siinä kuluisi melkoinen määrä, pattereitakin kun on 17 kappaletta…

Yleensähän sähkömies tekee homman alusta loppuun vetojen ja keskusyksiköiden asentamisesta elementtien kiinnitykseen. Pattereiden kiinnittäminen seinään ja liittäminen rasioihin on kuitenkin sallittua jokaiselle ja niin suoraviivaista ja yksinkertaista työtä, että tällä kertaa päätettiin tehdä se itse. Elementtejä oli niin paljon, että se tuntui mielekkäältä.

Ellen valitsi ekologiset patterit

Markkinoilla on runsaasti erilaisia sähköpattereita, joten niiden valintaan kannattaa paneutua hiukan tarkemmin. Silloin tulee varmasti omaan kotiin ja arvostuksiin sopivat.

Ellen valitsi ekologiset, kasviöljytäytteiset patterit:

– Ne ovat pitkäikäisiä ja ympäristöystävällisiä eivätkä kuivata ilmaa. Tämä on huomattava asia puu-uuneilla lämmitettävässä talossa!

Kasviöljylämmitteiset patterit lämpiävät myös hyvin tasaisesti. Lämpötilaa voi säätää alemmas esimerkiksi lomalle lähtiessä ja niiden pintalämpötilaa voi laskea, millä on merkitystä varsinkin lapsiperheissä.

Kiinnikkeiden paikat mitattiin sellaisiksi, että elementit tulevat tarkasti vaakasuoraan. Kiinnikkeet kiinnitettiin seinään pitkillä ruuveilla, sillä seinissä on käytetty paksua puukuitulevyä erillisen koolauksen päällä. Kiinnikkeiden materiaali ja mekanismit vaihtelevat valmistajittain – joskus ne ovat muovisia, näissä metallisia ja hyvin kestävän tuntuisia. Kun kiinnikkeet olivat tukevasti paikallaan, elementti nostettiin ensin alempien varaan ja työnnettiin seinään päin, jolloin ylemmät napsahtivat itsestään paikalleen. Johto kytkettiin sähkömiehen asentamaan rasiaan, painettiin kytkintä ja todettiin tyytyväisinä, että lämmitys alkoi toimia heti.

Tyyliä ja tunnelmaa sähkökalusteilla

Sähkökalusteissa – katkaisijoissa, pistorasioissa – on nykyisin todella runsaasti valinnanvaraa. Niillä saa luotua asuntoon yllättävän paljon ilmettä, varsinkin kun eri tiloihin voi valita juuri niiden tyyliin ja tunnelmaan sopivat kalusteet. Ellen esimerkiksi halusi jonnekin modernit, ruostumatonta terästä ja metallipintaa väläyttävät kalusteet, muualle taas selvästi vanhahtavan tyyliset pistorasiat ja katkaisijat, jotka olivat yhdessä huoneessa valkoiset ja toisessa hyvin tummat. Mahdollisuuksia lisää se, että rasioita ja kehyksiä voi yhdistää toisiinsa monin eri tavoin.

Näiden asennuksessa toimittiin kuten pattereiden kohdallakin eli tehtiin se, mitä saa luvallisesti tehdä: kiinnitettiin peitelevyt ja pintarasiat. Sähköt on tietenkin aina muistettava katkaista irrottamalla sulake paikaltaan.

Yksi asia jäi kuitenkin edelleen muutettavaksi: pintajohdot olivat kirkkaan valkoiset, mikä ei ollenkaan sovi kaikkiin huoneisiin. Ellen ei aio kuitenkaan ryhtyä värittämään niitä tussilla, sillä elegantimpikin ratkaisu on tarjolla: muoviset kaapelikourut, jotka voi tapetoida piiloon samalla tapetilla kuin seinässä on muutenkin käytetty.

Lisätietoja:

Patterit – LVI-produkter

Kalusteet – Schneider Electric/Strömfors, mallistot Renova ja Arctic Decor

(JKA 29.2.2008)

Lue myös:

    Uusimmat