Elintärkeillä lääkkeillä keinotellut “Yhdysvaltojen vihatuin mies” seitsemän vuoden vankeuteen arvopaperipetoksista

Elintärkeiden lääkkeiden hinnalla rahaa kiskonut Martin Shkreli, 34, tuomittiin seitsemän vuoden vankeuteen sijoittajien pettämisestä. Lisäksi tämän maksettavaksi tuli 75 000 dollarin sakko.

Shkreli tuli tunnetuksi toimiessaan perustamansa Turing Pharmaceuticals lääkeyhtiön toimitusjohtajana, jolloin hän nosti Daraprim-nimisen lääkkeen hinnan moninkertaiseksi. Tämä herätti runsaasti ärtymystä, osaltaan sen vuoksi että lääkettä käytetään hivin, malarian ja syöpien hoidossa.

Syyttäjät olivat vaatineet Shkrelille 15 vuoden vankeutta tämän hedgerahastoihin liittyneistä petoksista.

Miehen puolustusasianaja nosti oikeudessa esiin, että hän voisi olla ikänsä puolesta päämiehensä isä.

– On hetkiä joina haluaisin halata häntä ja lohduttaa häntä, ja on hetkiä jolloin haluaisin lyödä häntä naamaan, hän kuvailee asiakkaansa kanssa kokemiaan vaikeuksia.

Syyttäjän mukaan puheenvuoro oli puolustuksen yritys kuvata Shkreli lapsena.

– Herra Shkreli on täyttämässä 35 vuotta. Hän on mies, jonka pitää ottaa vastuu tekemisistään.

Lue myös:

    Uusimmat