Edesmenneen kansanedustajan Ilkka Kanervan puolisona tunnettu Elina Kanerva muistelee Linnan juhlien kohokohtia MTV Uutisten haastattelussa.
Keväällä menehtyneen kansanedustaja Ilkka Kanervan leski Elina Kanerva kertoo haastattelussa itsenäisyyspäivän suunnitelmistaan. Kanerva on ollut tuttu näky miehensä kanssa Linnan juhlissa jo 20 vuoden ajan.
Nyt Ilkan poismenon jälkeen hän palaa haastattelussa kauneimpiin muistoihinsa.
– Kun ensimmäistä kertaa menin, niin jännitin todella paljon. Minulla oli puku tehty valmiina ja muutama viikko ennen sitä juhlaa laihduin ja puku ei ihan istunutkaan. Se oli jännittävä tilanne ylipäätään, kun en ollut tottunut julkisuuteen lainkaan ja sitten mennä sinne Ilkan seuralaisena, niin se oli todella mieleenpainuva juttu.
Lue myös: Elina Kanerva kertoo, miten arki on jatkunut Ilkka Kanervan poismenon jälkeen: "Menen eteenpäin päivä kerrallaan"
Haastattelussa Kanerva kertoo, miten hän aikoo viettää itsenäisyyspäivän tänä vuonna.

