Elastinen paljasti harkitun yksityiskohdan Jenni Vartiaisen gaala-asusta: "Jos Jenni olisi laittanut valkoisen..."

3:26
Elastinen ja Jenni Vartiainen astelee Emma Gaalaan yhteysehdokkuuden kanssa: "Ainutlaatuinen tilaisuus käsillä"

Rap-artisti Elastinen ja tätä nykyä New Yorkissa asuva Jenni Vartiainen saapuivat Emma-gaalan punaiselle matolle Teemu Muurimäen suunnittelemissa asuissa.

Elastinen, oikealta nimeltään Kimmo Laiho oli sonnustautunut kokovalkoiseen pukuun. Jenni Vartiaisella oli yllään dramaattisen musta leninki, joka sopi laulajalle täydellisesti.

Artistien ei tarvinnut liiemmin pohtia värivalintojaan.

– Jos Jenni olisi laittanut valkoisen, olisi se ollut hieman hääteemaisempi, Elastinen naurahtaa MTV Uutiset Liven haastattelussa.

Vartiainen asuu puolisonsa sekä lapsensa kanssa rapakon takana New Yorkissa.

– Tilanne koronan suhteen on sielläkin paranemaan päin. Jossain vaiheessa se oli koko pandemian keskus. Vuosi on ollut aikamoinen, Vartiainen toteaa.

Pandemialla on ollut suuri vaikutus musiikkialalle, artistit ovat joutuneet perumaan ja siirtämään keikkoja, ja ala on ollut lähes täysin pysähdyksissä.

– Olemme pitkän linjan artisteja ja olemme osanneet varautua pitkiin taukoihin muutenkin. Emme ole niitä, jotka ovat eniten kärsineet. Taustajoukoille tämä on erityisen rankkaa. Vaikka se ei ole meille suurin ongelma, niin onhan meillä kova hinku keikalle, aina yhtä hyväntuulinen Elastinen pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja