Mainos

Eläkeläisten yhdistys kiittää hallitusta ensimmäisestä askeleesta kohti luvattua sadan euron korotusta

2:05
600 000 suomalaisen eläke nousee hieman.

Hallituksen kaavailema pienten eläkkeiden korotus saa kiitosta eläkeläisten yhdistykseltä. Eläkeläiset ry näkee korotuksen ensimmäisenä askeleena kohti luvattua sadan euron korotusta.

–Pienten eläkkeiden korottaminen on suunnanmuutos vuosien indeksijäädytysten ja muiden eläkeläisten toimeentuloa heikentäneiden leikkausten jälkeen. Edellisestä tasokorotuksesta kansaneläkkeeseen on aikaa yli 10 vuotta. Me näemme korotuksen ensimmäisenä askeleena polulla kohti luvattua 100 euron eläkkeiden korotusta, sanoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Jan Koskimies tiedotteessa.

Hänen mukaansa eläkeläisköyhyyteen puututaan vihdoinkin tehokkaalla ja oikeudenmukaisella keinolla, kun takuueläkkeen lisäksi korotetaan myös kansaneläkettä.

– Näin korotuksesta hyötyvät myös ne, jotka saavat pienen työeläkkeen lisäksi osittaista kansaneläkettä. He ovat olleet pitkään väliinputoajia. He ovat myös työelämän muutoksen myötä kasvava joukko.

Hallitus aikoo korottaa kansaneläkkeen täyttä määrää 31 eurolla ja takuueläkkeen täyttä määrää 50 eurolla kuukaudessa. Arviolta yli 600 000 eläkeläistä saisi korotuksen eläkkeeseensä.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja