Eläkeläinen tulitti sarjatuliaseella yleisöön – suomalainen Las Vegasissa: Vilkkaana kuhiseva kaupunki on täysin hiljentynyt

Las Vegasissa Yhdysvalloissa ainakin 50 ihmistä on saanut surmansa lähivuosikymmenien verisimmässä joukkoampumisessa, kertovat viranomaiset. Haavoittuneita on yli 400, heistä osa kriittisessä tilassa.

Ammuskelusta epäilty 64-vuotias nevadalaismies löydettiin hotellihuoneestaan kuolleena ammuskelun päätteeksi. Miehen uskotaan surmanneen itsensä. Aiemmin kerrottiin, että poliisi olisi ampunut miehen.

Poliisi etsi jonkin aikaa myös epäillyn naisystävää, ja kertoi iltapäivällä Suomen aikaa tavoittaneensa tämän.

Poliisi uskoo ampujan toimineen yksin.

Las Vegasin poliisin mukaan epäilty avasi tulen Mandalay Bay -hotellin 32. kerroksesta ja alkoi ampua läheisen Route 91 -countryfestivaalin yleisöä. Tulitus oli jatkuvaa, joten ampujalla oli ilmeisesti käytössään sarjatuliase.

Poliisi kertoi löytäneensä ampujan käyttämästä huoneesta useita aseita.

"Kuin ampuisi kaloja tynnyrissä"

Las Vegasista tavoitettu suomalainen Jorma Vuoksenmaa kertoo joukkoampumisen vaikuttaneen niin, että normaalisti ympäri vuorokauden vilkkaana kuhiseva kaupunki on täysin hiljentynyt.

– Minulla on 26. kerroksen huone, jossa on parikymmentä metriä leveä ikkuna. Tähän näkyy useita pääkatuja, eikä näkymä ole koskaan ollut edes aamuyöstä näin kuollut. Kukaan ei ole lähtenyt mihinkään tässäkään päässä Las Vegas Stripiä, vaikkei liikennettä täältä olekaan katkaistu, European Sports Betting Consultants -yhtiön kertoimenlaskijana toimiva Vuoksenmaa kertoo STT:lle

CNN:n aseasiantuntijan James Gaglianon mukaan laukausten äänet kuulostivat siltä, että ampuja olisi käyttänyt sotilasasetta.

– Automaattiase, jossa on suuri lipas. Äänen perusteella se kuulosti hieman vyösyöttöiseltä aseelta. Kun tällaisella aseella ammutaan alaspäin, on kuin ampuisi kaloja tynnyrissä, Gagliano sanoi.

Tulitus alkoi kesken countrytähti Jason Aldeanin keikan.

– Olimme katsomassa keikkaa ja meillä oli hauskaa. Sitten alkoi kuulua jotain, joka kuulosti aivan ilotulitusraketeilta. Se olikin automaattiaseen ääni, mutta silloin se kuulosti ilotulitukselta, kertasi konsertissa ollut Joe Pitz.

– Sitten ihmiset alkoivat hälistä Mandalay Bayn puolella lavaa. Ensiapu- ja turvamiehiä huudettiin paikalle ja Jason Aldean pakeni lavalta. Kaikki heittäytyivät maahan ja se oli pelkkää kaaosta, Pitz jatkoi.

Artikkelia päivitetty 2.10.2017 kello 17.16: Päivitetty tieto loukkaantuneiden lukumäärästä sekä ammuskelusta epäillyn kuolinsyystä.

Lue myös:

    Uusimmat