Mainos

Eläinsuojelijat: Suomessa on kissakriisi, kymmeniätuhansia eläimiä hylätään luontoon – "Sen tilalle on helppoa ottaa uusi eläin"

0:32

Suomessa on tällä hetkellä kissakriisi. Kissakriisi tarkoittaa eläinsuojeluyhdistysten liiton SEY:n mukaan sitä, että meillä hylätään vähintään 20 000 kissaa vuodessa. Kissojen heitteillejättötapaukset ovat kasvussa. Samalla kasvavat kissapopulaatioiden määrät.

SEY:n toiminnanjohtaja Kati Pulli sanoo yhdistyksen tiedotteessa, että Kissatapaukset vaikuttavat olevan aikaisempaa vakavampia.

– Kissoja hylätään ja jätetään heitteille todella paljon, mutta erityisesti luontoon syntyviä kissoja tulee yhdistyksen vapaaehtoisten hoitoon yhä enemmän. Aikaisempi arvio on 20 000 kissaa vuodessa, mutta määrä vaikuttaa olevan rajussa kasvussa.

Osa hylätyistä kissoista kuolee luontoon

Eläimet menehtyvät nälkään tai kylmyyteen syys- ja talvipakkasten tullessa. Noin 10 000 kissaa päätyy löytöeläintaloihin, mutta vain joka kymmenes löytökissa haetaan takaisin omaan kotiinsa. Löytöeläintaloissa kissoja joudutaan lopettamaan muun muassa ahtauden ja tautien vuoksi.

Pullin mukaan kissoja ei arvosteta tarpeeksi.

– Kissoja saa helposti ja ilmaiseksi. Jos ulkona kulkeva kissa häviää omille teilleen, sen tilalle on helppoa ottaa uusi eläin, toiminnanjohtaja sanoo.

Jos kissat katoavat leikkaamattomina, pentujen tehtailusta ja määrästä ei tiedä varmuudella kukaan.

Pullin mukaan leikkaaminen pitäisi olla pakollista kaikille kissoille. Niiden villiintyessä ei pääse syntymään kissapopulaatioita.

 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja