Mainos

EKP myöntää seteliongelmat

Euroopan keskuspankki myöntää yhden rahapajan painamien sadan euron seteleiden olevan käyttökelvottomia. Setelit eivät vastaa keskuspankin mukaan eurojärjestelmän laatuvaatimuksia, joten niitä ei voida laskea liikkeelle.

Setelit täyttävät osan turvavaatimuksista, joten niiden jäljentäminen kopioimalla ei ole mahdollista. Näissä seteleissä on kuitenkin pieniä ulkoisia eroavuuksia muiden rahapajojen sadan euron seteleiden kanssa, mikä ei ole pankin mukaan hyväksyttävää. Aiempien tietojen mukaan ongelma liittyy japanilaiseen tekniikkaan, jolla pyritään estämään seteleiden väärentäminen värikopiokoneella.

Pankin mukaan euroseteleiden painaminen asetettujen määräaikojen puitteissa yhteensä 11 rahapajassa on haastava ja vaativa tehtävä. Euroseteleiden turvavaatimukset ovat tiukempia kuin seteleidentuottamisessa yleensä. EKP painottaa vielä, että kaikki liikkeelle laskettavat eurosetelit tulevat olemaan identtisiä ja ne valmistuvat asetettuun määräaikaan mennessä.

Keskuspankki aikoo laskea liikkeelle ainoastaan kaikki laatuvaatimukset täyttävät setelit. EKP:n ongelmat sadan euron setelien painamisessa tulivat esille, kun saksalaislehti Frankfurter Allgemeine Zeitung kertoi alkuviikolla, että müncheniläisessä rahapajassa on puolen vuoden aikana painettu satoja miljoonia seteleitä, joiden kopiosuojaus ei ole kunnossa. Bild-lehti ehti jo väittää, että kuka tahansa pystyisi virheen vuoksi jäljentämään sadan euron setelin.

(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.