Mainos

Ekonomistit: Kilpailukykysopimuksen hyötyjä joudutaan odottamaan

1:50

Ekonomistit arvioivat, että kilpailukykysopimus parantaa luottamusta Suomen talouteen. Ensimmäisiä vaikutuksia muun muassa vientiin voi tulla ensi vuoden aikana.

– Jos on optimistinen, niin ensi vuoden keväällä tai kesällä voi näkyä ensimmäisiä vaikutuksia, sanoo Aktian pääekonomisti Heidi Schauman.

– Tämän tyyppinen muutos vaikuttaa parin-kolmen vuoden tähtäimellä, mutta sen jälkeen vaikutukset ovat varsin pysyviä eli siinä mielessä näen tämän hyvänä, että saadaan aikaan pysyvämpiä muutoksia kuin pelkästään kenties valuuttakurssimuutoksilla, sanoo OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen.

OP:n Heiskanen ja Aktian Schauman kaipaavat vielä lisätoimia, esimerkiksi paikallisessa sopimisessa.

– Jos ajatellaan, mitä tavoiteltiin eli jopa 10-15 prosentin parannusta kilpailukykyyn, niin tämä tuo itsessään vajaat viisi. Kenties muilla (mailla) sitten suhteessa vähän heikkenee, joten ollaan 5-10 prosentin haarukassa. Vielä toki tarvittaisiin erilaisia toimia ja myös tuottavuuden kohenemista, jotta saisimme kurottua umpeen tämän kuilun, joka aikaisemmin on syntynyt, sanoo Heiskanen.

– Paikallinen sopiminen jäi aika vaisuksi tässä paketissa, joten sitä kannattaa viedä eteenpäin. Muutenkin tarvitaan enemmän joustoelementtejä työmarkkinoille ettei samanlainen ongelma toistu tulevaisuudessa, sanoo Schauman.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.