Esapekka Lappi jatkaa taisteluaan Meksikon MM-rallin kärkipään sijoista.
Kuuden ajetun erikoiskokeen jälkeen Lappi on kilpailussa kuudentena. Tuoreimmalla erikoiskokeella Lappi menetti yhden sijan, kun hän spinnasi Citroenillaan kovavauhtisessa paikassa. Lapin auto ajautui päin puuta, mutta onnekkaasti suomalainen pystyi jatkamaan ajamista.
- Käännyin liian aikaisin ja osuin puuhun. En tiedä, tuliko autoon vaurioita, Lappi kommentoi wrc.comille päästyään erikoiskokeen maaliin.
Lapin aikaan tilanne vaikutti hieman. Hän oli maalissa noin 10 sekuntia hitaampi kuin lähimmät kilpakumppaninsa. Samalla Jari-Matti Latvala pääsi nousemaan kokonaistilanteessa Lapin edelle viidenneksi. Lappi jatkaa kuudentena 42,7 sekuntia kärjessä ajavaa Sebastien Ogieria perässä.
Myös kolmen viikon takaisessa Ruotsin MM-rallissa Lapilla oli varsin hurja läheltä piti -tilanne. Lappi saa vielä taistella tiukasti sijastaan, sillä virolaisässä Ott Tänak väijyy 1,0 sekunnin päässä suomalaisesta.
Myös kisan kärjessä nähdään hyvää taistoa Ogierin ja toisena olevan espanjalaiskonkarin Dani Sordon välillä. Ogierin johto on nyt 4,8 sekuntia. Latvalan ero kärkeen on 33,2 sekuntia.
Teemu Sunisen ajo päättyi jo perjantain urakan avanneella 2. erikoiskokeella. , että Ford-talli saa tehdä ihmeitä auton kanssa.
