EK5: Esapekka Lappi hyppäsi tulipalokiireellä autostaan – Jari-Matti Latvala sai Tommi Mäkiseltä kultaisen neuvon

Ohjaustehostin petti Sebastien Ogierin 1:39
Kooste perjantain aamupäivän lenkistä: tekniikka petti Ogierin

Esapekka Lapin kisa Katalonian MM-rallissa päättyi keskeytykseen perjantain osalta. 

Lappi joutui pysäyttämään Citroen-autonsa viidennen erikoiskokeen varrelle. Hän hyppäsi autosta vaahtosammuttimen kanssa. Autosta ei kuitenkaan näkyvästi savua noussut. Siitä huolimatta Lapin perjantain kisapäivä päättyi keskeytykseen. Kisassa seitsemäntenä ollut Lappi jatkanee ajamista lauantaina.

Jari-Matti Latvala on vertynyt hurjaan vauhtiin Katalonian MM-rallin avauspäivän aikana. Latvala löysi ajoonsa uuden ilmeen päivähuollossa, jossa Toyotan säädöt laitettiin kohdilleen ja samalla Latvala oli saanut kultaisia neuvoja tallipäällikkö Tommi Mäkiseltä.

- Hän sanoi, että oikeassa polkimessa lukee itseluottamus ja vasemmassa epävarmuus, Latvala kertoi wrc.comille.

Kaasupoljin oli Latvalalla kovassa käytössä, sillä kisan 5. erikoiskokeella hän jakoi erikoiskokeen kakkosajan kisaa johtava isäntämaan Dani Sordon kanssa. Pohja-ajan tykitti ranskalaislegenda Sebastien Loeb Hyundaillaan. Latvala on kisassa parhaana suomalaisena seitsemäntenä.

Perjantaina ajetaan vielä yksi erikoiskoe.

Espanjan MM-ralli, tilanne EK 5/17:

 1. Dani Sordo        Hyundai   55.23,8 
 2. Thierry Neuville  Hyundai      +4,6 
 3. Sebastien Loeb    Hyundai     +14,1 
 4. Ott Tänak         Toyota      +17,1 
 5. Kris Meeke        Toyota      +18,2 
 6. Elfyn Evans       Ford        +19,7 
 7. J-M. Latvala      Toyota      +26,3 
 8. Teemu Suninen     Ford        +33,5 
...
xx. Kalle Rovanperä   Skoda/W2  +2.29,5 
xx. Sebastien Ogier   Citroen   +3.48,6 


Erikoiskokeen 5 nopeimmat:

1. Loeb     10.01,5
2. Latvala     +0,6
   Sordo       +0,6
4. Neuville    +1,0
5. Meeke       +3,7
6. Suninen     +4,1 ​​​​​​​

Kisan aikataulu:

Perjantai 25.10.
10.23 EK1: Gandesa 1 (hiekka) (7,00 km)
11.03 EK2: Horta-Bot 1 (hiekka) (19,00 km)
12.13 EK3: La Fatarella - Vilalba 1 (hiekka & asfaltti) (38,85 km)
14.23 Huoltotauko (40 min)
16.26 EK4: Gandesa 2 (hiekka) (7,00 km)
17.06 EK5: Horta-Bot 2 (hiekka) (19,00 km)
18.16 EK6: La Fatarella - Vilalba 2 (hiekka & asfaltti) (38,85 km)

Lauantai 26.10.
10.00 EK7: Savallà 1 (asfaltti) (14,08 km)
10.41 EK8: Querol 1 (asfaltti) (21,26 km)
11.38 EK9: El Montmell 1 (asfaltti) (24,40 km)
13.10 Huoltotauko (40 min)
15.01 EK10: Savallà 2 (asfaltti) (14,08 km)
15.42 EK11: Querol 2 (asfaltti) (21,26 km)
16.38 EK12: El Montmell 2 (asfaltti) (24,40 km)
18.30 EK13: Salou (asfaltti) (2,24 km)

Sunnuntai 27.10.
08.41 EK14: Riudecanyes 1 (asfaltti) (16,35 km)
09.38 EK15: La Mussara 1 (asfaltti) (20,72 km)
10.48 Huoltotauko (30 min)
11.54 EK16: Riudecanyes 2 (asfaltti) (16,35 km)
13.18 EK17: La Mussara 2 (asfaltti) (20,72 km) *Power Stage* 

Lue myös:

    Uusimmat