EK18: Lappi takoi jälleen pohja-ajan – "Esapekka on löytänyt hyvän vauhdin"

Kärkipaikalla ajanut Latvala rikkoi renkaansa kiveen 1:47
Lauantain aamupäivän kooste: Latvalalle rengasrikko.

Citroenin Esapekka Lappi jatkoi hyvässä vauhdissa Jyväskylän MM-rallissa lauantain toiseksi viimeisellä erikoiskokeella.

Kisassa toisen pohja-aikansa tehnyt Lappi otti kisaa johtavaa Toyotan Ott Tänakia kiinni puolella sekunnilla. Vielä oleellisempaa on se, että Citroen-kuski kasvatti samalla eroa maanmieheensä Jari-Matti Latvalaan.

WRC-sarjan pikahaastattelussa Lapilta kysyttiin, mitä ohjeita talli oli antanut kisassa Toyota-kuskeja vastaan.

- Kukistaa ne, naurahti Lappi ykskantaan.

Lappi on toisena jo 13,6 sekunnin turvin ennen Latvalaa. Toyotan suomalaiskuski oli maaliin tultuaan selvästi ihmeissään 3,1 sekunnin tappiosta Lapille.

- Esapekka on löytänyt hyvän vauhdin. Huoltotauolla mielessäni oli, että en voi tehdä virheitä ja minun pitää keskittyä tuodakseni auton ehjänä maaliin. Huomaan, että tästä syystä en pääse ihan parhaimpaani, Latvala analysoi tuoreeltaan.

Lauantain kisaurakan päättää 10,5-kilometrinen Leustun erikoiskoe.

Suomen MM-ralli, tilanne EK18/23:

 1. Ott Tänak         Toyota  2.03.26,4 
 2. Esapekka Lappi    Citroen     +13,9 
 3. J-M. Latvala      Toyota      +27,5 
 4. Andreas Mikkelsen Hyundai     +50,6 
 5. Sebastien Ogier   Citroen     +51,0 
 6. Craig Breen       Hyundai     +55,7 
 7. Thierry Neuville  Hyundai   +1.18,8 
 8. Teemu Suninen     Ford      +1.59,9 
 9. Gus Greensmith    Ford      +3.59,6 
10. Kalle Rovanperä   Skoda/W2  +6.16,0


Erikoiskokeen 18 nopeimmat:

 1. Lappi     7.21,5
 2. Ogier       +2,1
 3. Tänak       +3,7
 4. Neuville    +3,8
 5. Mikkelsen   +5,1
 6. Breen       +5,6
 7. Latvala     +6,4
 8. Suninen    +10,1

Kilpailun aikataulu:

Torstai 1.8.
09.00 Testierikoiskoe: Vesala (4,26 km)
19.00 EK1: Harju 1 (2,31 km)

Perjantai 2.8.
08.18 EK2: Oittila (19,34 km)
09.21 EK3: Moksi 1 (20,04 km)
10.24 EK4: Urria 1 (12,28 km)
11.16 EK5: Ässämäki 1 (12,33 km)
12.39 EK6: Äänekoski 1 (7,80 km)
13.56 Huoltotauko (40 min)
15.24 EK7: Moksi 2 (20,04 km)
16.27 EK8: Urria 2 (12,28 km)
17.19 EK9: Ässämäki 2 (12,33 km)
18.42 EK10: Äänekoski 2 (7,80 km)
20.00 EK11: Harju 2 (2,31 km)

Lauantai 3.8.
08.08 EK12: Pihlajakoski 1 (14,42 km)
09.10 EK13: Päijälä 1 (22,87 km)
10.08 EK14: Kakaristo 1 (18,70 km)
11.34 EK15: Leustu 1 (10,50 km)
13.00 Huoltotauko (40 min)
15.08 EK16: Pihlajakoski 2 (14,42 km)
16.10 EK17: Päijälä 2 (22,87 km)
17.08 EK18: Kakaristo 2 (18,70 km)
18.34 EK19: Leustu 2 (10,50 km)

Sunnuntai 4.8.
08.38 EK20: Laukaa 1 (11,75 km)
09.38 EK21: Ruuhimäki 1 (11,12 km)
11.01 EK22: Laukaa 2 (11,75 km)
13.18 EK23: Ruuhimäki 1 (11,12 km) *PowerStage*

Lue myös:

    Uusimmat