Ford-tallia edustavat suomalaiskuljettajat Mikko Hirvonen ja Marcus Grönholm ajavat kaksoisjohdossa Norjan MM-rallissa lauantain etapin jälkeen. Ralli jatkuu sunnuntaina.
Hirvonen johtaa rallia 19,3 sekunnilla ennen Grönholmia. Kolmantena oleva Subarun Petter Solberg on jäänyt kärjestä jo kolme minuuttia ja 48,3 sekuntia.
Lauantain etapin päättäneen Hamarin 1,15 kilometrin erikoiskokeen nopein oli Grönholm, josta Hirvonen jäi 1,7 sekuntia.
Vaikka Grönholm on MM-sarjassa Hirvosta edellä, ei Hirvonen halua luovuttaa ykkössijaa tallikaverilleen.
- Ajamme kilpaa keskenämme. Haluan voittaa tämän rallin. Sunnuntaina pitää säilyttää keskittyminen. Jos hiljennän vauhtia liiaksi, niin ajorytmi katoaa ja saatan tehdä virheitä, tietää Hirvonen.
Grönholm haluaa välttää typerät riskit.
- Ei ole viisasta hyökätä huomenna (sunnuntaina). Haluan voittaa, mutta en viitsi ottaa tyhmiä riskejä, kun Fordilla on kaksoisjohto. Minun pitää myös ajatella kokonaispisteitä, koska Loeb on ulkona pisteiltä, Grönholm puntaroi.
MM-sarjan kärkikuljettaja, Citroenin Sebastien Loeb ajautui lauantaina vaikeuksiin ja putosi ulos pistetaistosta. Ranskalainen menetti ensin 12. erikoiskokeella kahdeksan minuuttia juututtuaan lumipenkkaan. Heti perään 13. erikoiskokeella Loeb menetti yhdeksän minuuttia uudessa ulosajossa. Loeb on jäänyt kärjestä noin 18 minuuttia ja ajaa 18. sijalla. Ennen vaikeuksiaan hän ajoi kolmantena.
Fordin kakkostallin Jari-Matti Latvala täydentää viidennellä sijallaan rallin vahvaa suomalaispanosta. Hän on viisi minuuttia ja 16 sekuntia kärkeä perässä.
- Yritän tuoda auton tällä sijoituksella maaliin, Latvala tuumi.
Latvala sai perjantaina puolitoista minuuttia aikasakkoa, joten ilman sitä hän olisi taistellut palkintosijoituksesta. Nyt taistelu kolmannesta sijasta käydään norjalaisveljesten Petter Solbergin ja Henning Solbergin kesken. Pikkuveli Petter Solberg on lauantain jälkeen edellä kymmenen sekunnin turvin.
Mitsubishi-kuski Toni Gardemeister menetti mahdollisuutensa rallin kokonaistilanteessa EK9:llä, kun hän ajoi risteyksessä pitkäksi, pyörähti ja juuttui lumipenkkaan. Hän pääsi lopulta jatkamaan, mutta menetti aikaa yli 21 minuuttia. Gardemeisterin sijoitus on 25:s. Ennen vaikeuksiaan hän oli viidentenä. Juho Hänninen ajaa Mitsubishillaan rallin 15. sijalla.
Norjan MM-ralli, tilanne EK 14/18 jälkeen: 1. Mikko Hirvonen Ford 2.33.45,2 2. Marcus Grönholm Ford +19,3 3. Petter Solberg Subaru +3.48,3 4. Henning Solberg Ford +3.58,2 5. Jari-Matti Latvala Ford +5.16,9 6. Manfred Stohl Citroen +6.11,1 7. Gianluigi Galli Citroen +6.21,7 8. Xavier Pons Mitsubishi +8.01,8 9. Daniel Carlsson Citroen +8.23,3 10. Jan Kopecky Skoda +9.43,1 ... 15. Juho Hänninen Mitsubishi +12.50,5 18. Sebastien Loeb Citroen +17.54,9 25. Toni Gardemeister Mitsubishi +24.09,8
EK14: Hamar 1 (1,15 km):
1. Marcus Grönholm 1.13,8 2. Toni Gardemeister +1,5 3. Petter Solberg +1,6 4. Mikko Hirvonen +1,7 5. Henning Solberg +2,2 6. Sébastien Loeb +2,7 7. Gigi Galli +3,3 8. Xavier Pons +3,4 9. Jan Kopecky +3,7 10. Chris Atkinson +4,2
Ralliviikonlopun aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Perjantai 16.2.
EK1: Løten 1 (30,03 km)
EK2: Haslemoen (11,92 km)
Huoltotauko.
EK3: Løten 2 (30,03 km)
EK4:
Grue (14,37 km)
Huoltotauko.
EK5: Opaker (14,64 km)
EK6: Kongsvinger (14,07 km)
EK7: Finnskogen (21,29 km)
EK8: Kirkenær (6,75 km)
Lauantai 17.2.
EK9: Elverum 1 (44,28 km)
EK10: Terningmoen (12,71 km)
Huoltotauko.
EK11: Mountain 1 (24,36 km)
EK12: Lillehammer (5,98 km)
EK13: Ringsaker 1 (27,31 km)
16.10 EK14: Hamar 1 (1,15 km)
Sunnuntai 18.2.
9.08 EK15: Mountain 2 (24,36 km)
9.55 EK16: Ringsaker 2 (27,31 km)
11.05 EK17: Hamar 2 (1,15 km)
Huoltotauko.
13.14 EK18: Elverum 2 (44,28 km)
(MTV3)