EK:n Alahuhta vaati palkkamalttia yrityspomoilta – omat vuosiansiot putosivatkin miljoonilla

Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Matti Alahuhta piti lupauksensa toissakesäisestä palkanalennuksestaan.

Täysin varattomaksi Alahuhta ei kuitenkaan viime vuonna jäänyt. Hän oli totuttuun tapaan etujärjestöjen puheenjohtajien kokonaisansiolistan kärjessä, mutta tulot olivat puolittuneet vuodesta 2014. 

Viime vuonna Alahuhdan tienestit olivat yhteensä noin 2,4 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 pelkästään hänen ansiotulonsa olivat 4 miljoonaa euroa.

Alahuhta pyysi toissa kesänä Suomen yritysjohtajilta kirjeessään, että he osallistuisivat Suomen taloustalkoisiin rahalahjoituksilla ja palkanalennuksilla. Lue juttumme aiheesta tästä.

Palkanalennuksesta huolimatta Alahuhta sai tuntuvat mätkyt, yhteensä yli 36 000 euroa.

Toiseksi eniten tienasi Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Häkämiehen ansiotulot olivat viime vuonna yli 376 000 euroa. 

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen tienasi viime vuonna ansiotuloja reilut 32 000 euroa.



AnsiotulotPääomatulot

Aalto Riku
Metalliliiton pj.
204 9100

Alahuhta Matti
EK:n pj.
1 323 3931 088 059

Eloranta Jarkko
SAK:n pj.
136 9101840

Fjäder Sture
Akavan pj.
223 3623,40
 Harjuniemi Matti Juhani
Rakennusliiton pj.
132 2680

Häkämies Jyri
EK:n tj.
376 5850

Järventaus Jussi
Suomen yrittäjien ex-tj.
232 77328 652

Lyly Lauri
SAK:n ex-pj.
182 8294 691

Mörttinen Leena
Perheyritysten liiton tj.
227 3870

Niemi-Laine Päivi
JHL:n pj.
109 7940

Palola Antti
STTK:n pj.
230 6854 257

Pentikäinen Mikael
Suomen yrittäjien tj.
191 5133 725

Piirainen Marko
AKT:n pj.
32 7700

Pälve Heikki
Lääkäriliiton toiminnanjohtaja
192 91516 339

Selin Ann
PAMin pj.
163 4000

Vanhala Petri
Paperiliiton pj.
130 5930

Vesivalo Rauno
Tehyn pj.
143 0597 173

Pekkala Juhani
Kaupan liiton tj.
255 7040

Kauppi Piia-Noora
Finanssialan Keskusliiton tj.
344 77722 683

Lappi Timo
Matkailu- ja ravintolapalvelut Maran tj.
232 5450

Jaatinen Timo
Metsäteollisuus ry:n tj.
279 0281 808

Turunen Jorma
Teknologiateollisuus ry:n tj.
321 5310

Helle Minna
Valtakunnansovittelija
138 458


0

Uudet verotiedot julki – Supercell jyrää ansiotuloissa 2:59

Lue myös:

    Uusimmat