Mainos

EK julkisti omat keinonsa kilpailukyvyn parantamiseksi

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) on julkistanut oman ehdotuksensa työn kilpailukyvyn parantamiseksi.

EK esittää, että osa toimista päätettäisiin yhteisesti, mutta osa toimista jätettäisiin sovittavaksi alakohtaisesti.  

EK muuttaisi loppiaisen ja helatorstain normaaleiksi työpäiviksi ja ottaisi käyttöön sairausloman karenssin siten, että ensimmäinen päivä olisi palkaton. Myös yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksua pitäisi sen mukaan alentaa 1,72 prosenttiyksiköllä. Vuosilomia lyhennettäisiin 38:sta 30 työpäivään.  

Näin saataisiin aikaan EK:n mukaan 3,32 prosentin parannus Suomen kustannuskilpailukykyyn. Loput keinoista jäisivät sovittaviksi alakohtaisesti siten, että kustannuskilpailukyky paranisi yhteensä noin viisi prosenttia eli hallituksen edellyttämän tavoitteen verran.  

Alakohtaisesti sovittavia keinoja olisivat työajan pidentäminen, lomarahan pienentäminen, ylityökorvausten tai sunnuntailisien leikkaaminen tai muut vastaavat toimet.  

Toimet sovittaisiin keskusjärjestösopimuksella, jonka jälkeen liitoilla olisi kolme viikkoa aikaa sitoutua sopimukseen. Tämän jälkeen liitot sopisivat kahden kuukauden kuluessa yhteiset toimet ja aloittain neuvoteltavat toimet työehtosopimuksiin.  

Työnantajapuoli olisi valmis parantamaan samassa yhteydessä työntekijöiden muutosturvaa ja tasaamaan perhevapaan kustannuksia samalla tavoin kuin hallitus aiemmin esitti.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja